Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Hurmeen makua

Kuva
”Näytät kuin joltain ala-arvoiselta lurjukselta ja kovanaamalta. Enkä minä voi koskaan kuvitella suutelevani ketään, joka maistuu tupakalta.” Karin on nykyaikaa elävä yläkoululainen, tai oletan ainakin niin, että hän on nykyajassa ja toisaalta yläkoulussa, sillä tekstissä on yllättäviä vihjeitä menneeseen aikaan. Esimerkiksi Karinia puhutellaan Karin-neidiksi ja hänen ystävällään on savukerasia. Siis ei tupakka-aski vaan savukerasia. Kuinka monta nykypäivän teiniä sinä tunnet, jolla on vaikkapa tällainen savukerasia? Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. Kuvaaja Jaana Maijala. Modernista maailmanmenosta kertoo myös se, että yhteyttä pidetään ja treffeistä sovitaan tekstiviestillä. Mutta voih ja aah, kuka nykypäivänä kirjoittaa tällaisen viestin:  ”Me olemme täällä rannalla jo. Pyydän mitä vilpittömimmin anteeksi,  etten muistanut pitää sinua ajan tasalla.” Ihana, valloittava, tekstiä kahteen suuntaan vetävä, ajan ja paikan yhtenäisyyden hajottava tyyli! Mieleeni