Seitan juttuja

Yökoulu ja hirveä hammaskeiju / Paula Noronen Tartuin tähän kirjaan suurella mielenkiinnolla. Paula Noronen on teeveestä tuttu, ja olipa minulla mahdollisuus osallistua hänen etäluennolleenkin tässä menneenä koronakeväänä. Tietysti tiedän myös supermarsusta kertovat kirjat, samoin olen monesti ajatellut tutustua tähän Yökoulu-sarjaan. Millainen on humoristinen kauhukirja juuri lukemaan oppineille? Hauska. Yökoulua käyvät sellaiset olennot, jotka eivät voi olla päivisin koulussa, muiden muassa Paavo Zombinen ja Martta Vampyyri. Kaikki on toisinpäin kuin tavallisesti. Esimerkiksi lapset pelaavat pelottavaa, painajaisia aiheuttavaa tietokonepeliä nimeltä Mummo. Siinä ihmismummo tarjoaa kotonaan mehua ja pullaa ja pelaajien on pyrittävä pakenemaan talosta ennen kuin mummo alkaa näyttää vanhoja valokuvia. Pelottava. Uusi hammashoitaja on pelottava, sillä se haluaa vetää traktorin avustuksella hampaat irti kaikilta yökoulun oppilailta. Se haluaa pilata lasten hampaat liiallisella s

  ”WHY AREN’T YOU WORRYING?” shouted Rabbit. ”Because worrying doesn’t fix things,” said Bear. ”But breakfast does.”     Metsässä tapahtuu kummia. Puita katoaa ja joen vedenpinta kohoaa. Tikan puu kaadetaan sen alta. Rytäkässä linnun pyrstöön tulee sellainen vaurio, ettei se pysty lentämään etelään talveksi. Näyttää huolestuttavalta. Tarkkaavainen sarjakuvien tai piirrettyjen katsoja ymmärtää, mistä on kysymys kauan ennen karhua ja kania. Ainakin minulle tietyllä tavalla esitetty kanto tarkoittaa yhtä asiaa: majavia. Tai tässä tapauksessa majavaa, sillä niitä on vain yksi. Metsäneläinten välille syntyy konflikti, koska maan alla asustavien kodit jäävät veden alle kun taas toisille padon mätänevät puut tuovat lisää ruokaa. Mitä tehdä? Onneksi ratkaisu pulmaan löytyy, eikä tikankaan tarvitse paleltua. Oranssisävyinen kuvitus on ihana, se sopii hyvin kirjan syksyiseen teemaan.     Keski-kirjastojen lukuhaasteen kohta numero13: Vieraskielinen kirja.  

Ihanaa. Kevin on lentävä poni! Eräänä päivänä Kevin joutuu pois kotikonnuiltaan kaukaisimmasta lännestä, kosteiden kukkuloiden luota, ja pölähtää myrskytuulen mukana Maxin kodin parvekkeelle. Myrsky tuo myös suurtulvan, ja ennen pitkää koko Bumblefordin kaupunki on veden vallassa. Kirja on kirjoitettu satumaiseen kertovaan tyyliin. Pidin myös hirvittävän paljon huumorista, joka pääsee yllättämään. Esimerkiksi tässä Maxin sisko Daisy kommentoi myrskyä: ”Tällaisena yönä noidat ja henget saattavat olla liikehtiväisiä”, Daisy sanoi viittoen dramaattisesti myrskyyn. ”Enpä moiti heitä siitä”, Max totesi. ”Luulisin, että he ovat menossa Espanjaan tai jonnekin, missä sää on mukavampi.” Ihanaa on myös se, että kirjassa kaikki on hyvin. Ei tarvitse stressata suurtulvasta, kun koko kaupunki lainehtii ja seassa uiskentelee vaikka sun minkälaisia otuksia. Ihmisillä ei ole hätää, kaikki pelastuvat ja yökin nukutaan katolla mukavasti lämpiminä huopien ja peittojen alla. Hyvä lukukokemus, me

Tämän kirjan aloitin joskus silloin, kun se ilmestyi vuonna 2013. Itsekin Iisalmessa asuneena kiinnosti kotikulmilla kirjoitettu ja siellä tapahtuva tarina. Syystä, jota en enää muista, kirja jäi kesken. Joten nyt, oivallisesti, tämä käy lukuhaasteen kohtaan numero 11, tartu uudestaan kirjaan, joka jäi joskus kesken. On pakko tunnustaa, että kaikkina näinä vuosina olen lukenut ja näin ollen lausunut kirjan nimen väärin. Ei ole kysymys shells-eintsöls-istä vaan shells-ängls-sista. Hävettää. Kuinkahan monelle olen selittänyt kirjasta väärällä nimellä! Ja vasta luettuani mopojengin syntymävaiheet, tajuan miksi se on sen niminen kuin on, sillä Shellin huoltoaseman kulmat ovat minullekin tuttuja. Kirja yllätti, sillä se ei ollut lainkaan sellainen mitä odotin. Tai en tiedä mitä odotin, ehkä jotakin vinoilevaa tyyliä, jossa heitetään läppää ja vitsiä koko ajan pikkunokkelasti. Sen sijaan siinä seurataan poikakolmikon normielämää. Kuvaus on realistista, joskin välillä juonikuviot ovat aik

Luin juuri kirjan nimeltään Ottila ja keltainen kissa (Chris Riddell)   Varoituksen sana herkille lukijoille. Älä lue alla olevaa tekstiä, jos et halua lukea kuolleista kissoista. Ja ei, tässä lastenkirjassa ei kissa kuole. Uskalsin valita tämän kirjan lukuhaasteeseen (kirjan nimessä on väri) juuri siksi, että se on lastenkirja.  Kissoista ja kuolemasta Aikuistenkirjoja joissa on kissoja, samoin kuin aikuisten elokuvia, joissa on kissoja, en lue tai katso enää siksi, että kissan funktio fiktiivisessä tarinassa on kuolla. Kissa toimii juonessa pelkkänä merkkinä siitä, miten julma joku ihminen voi olla.  Kissat kuolevat mitä kammottavimmilla tavoilla. Jos en ole onnistunut ennakoimaan kirjan potentiaalisesti sisältämää kissaa ja se sittenkin tulla tupsahtaa vastaan, hyppään ylitse.  Tähän tulokseen olen tullut sen jälkeen, kun fiktiivinen kissa on jätetty yksin kerrostaloasuntoon kuolemaan nälkään ja janoon (päähenkilö kyllä kuuli, miten kissa raapi ovea ja mourusi, muttei tehnyt mitään,

Kolmas osa tekeillä Loitsun voima ilmestyi juuri ennen koronakriisin alkua, tuntuu vähän siltä, että se jäi mokoman pandemian jalkoihin. Jospa lukijat kuitenkin löytävät sen! Nyt kirjoitan kolmatta osaa, yritän tehdä sitä säännöllisesti ja kurinalaisesti, mutta se ei aina ihan onnistu. Periaatteessa teen viikonloppuisin (viikot olen palkkatöissä) kaksi tuntia tai kaksi sivua. Dekkaria välilöissä Käytännössä toiset tekstit pukkaavat päälle ja ahdistelevat, joten välillä työstän ikuisuusprojektiani, dekkaria, joka on ollut kehitteillä - no, ikuisuuden. Muistin juuri eilen, että aloitin sen kirjoittamisen pieniruutuiselle paperille vaihto-opiskelijavuonna Espanjassa vuonna 2001! Sen hetken ja tämän tilanteen välillä on monta mutkaa, eikä sitä alkuperäistä tarinaa ole enää jäljellä paperisena eikä sähköisenä. Hylkäsin sen toivottomana yrityksenä, tuhosin kaiken, vain palatakseni asiaan jotain 15 vuotta myöhemmin. Neljäs osa pyristelee päässä Yllättäen toinen teksti, mikä pyristel

Nyt osui näppeihin varsinainen löytä nuorten sarjakuvista!  Miha Rinteen Lopunperä 1! Loistavan hyvin piirrettyjä ilmeitä.  Varsinaisten juonta eteenpäin vievien tapahtumien lisäksi hykerryttävät erittäin paljon pienet vitsit ja oivallukset, joita tarkkaavainen lukija huomaa. Keski-kirjastojen lukuhaaste, kohta kahdeksan: Kirjassa on tekoäly tai robotti

Lastenkirjat ja lapsiperhe-elämä? Etsin pitkään kirjaa, jossa kuvattaisiin lasten tai nuorten tavallista arkea. Monessa kirjassa seikkaillaan tai puuhaillaan kavereiden kanssa jotain jännää. Kuvakirjaosastolta löytyi onneksi paljon kirjoja tavallisestakin elämästä. Eva Erikssonin ja Lisa Moronin kirjassa Julia auttaa tyttö touhuaa äitinsä mukana. Leivotaan, käydään kaupassa ja siivotaan. Tykkäsin isoista ja tekstiä enemmän kertovista kuvista. Toinen haaviin jäänyt oli Lauri Hirvosen Inka ja saunaflamingo . Tässä kuvakirjassa ollaan mökillä perheen kanssa, jutellaan ja touhutaan kaikenlaista yhdessä. Jälleen hienoja kuvia ja mukava tarina. Aika laihasti sanottu? Kyllä. Korona vetää sanattomaksi. Toisaalta juuri tällaisia kirjoja on juuri nyt kiva lukea. Keski-kirjastojen lukuhaaste 2020, kohta numero seitsemän: Kirja kertoo lapsiperhe-elämäsät

Luulinpa, että nyt tulee tenkka-poo, kun lukuhaasteen kuudes kohta kuuluu näin: Keski-kirjastojen aikuisten lukudiplomiin kuuluva kirja! Aikuisten! Ja minun pitää lukea kaikki kirjat lasten- ja nuortenkirjoina! Onneksi diplomissa on huomioitu myös kyseiset kirjat, joten valitsin (varsin suppeasta) valikoimasta itselleni tuntemattoman kirjan. Inka Nousiainen ja Satu Kettunen: Olematon Olga (2018) Huomioita: - kuvitus on jännittävän erilaista - koska kuvitus oli jännittävän erilaista, sivuja tuli tutkailtua tarkkaan - kirjan kertoja on ilmiselvästi aikuinen - koska kirjan kertoja oli ilmiselvästi aikuinen, kohdeyleisönä voi aivan hyvin olla toinen aikuinen - kirjan "ohjeet" pätevät niin lapsiin kuin aikuisiinkin - huomatkaa ja huomioikaa toisenne, olkaa toisillenne ystävällisiä (älkääkä kiusatko ketään) - pidin kirjasta ja totesin, että pitäisi lukea enemmän kuvakirjoja

Luonto on ollut minulle tärkeä jo lapsesta saakka. Kun olin nuori, metsähallitus aloitti vuonna 1988 hakkuut kotipaikkakunnallani sijaitsevalla Talaskankaalla. Paikalle kiiruhtanut joukko luonnonsuojelijoita käytti Vieremän lukion tyhjää luokkaa tukikohtanaan, rehtorin luvalla tietenkin. Luontoaktivistit estivät metsureiden ja työkoneiden pääsyn hakkuualueella. Näin tämän tavallaan aitiopaikalta, sillä kävin kyseistä lukiota ja äitini teki kahnauksesta jutun Savon Sanomiin. On ihanaa, että Talaskankaalla on tänä päivänä luonnonsuojelualue. Olen käynyt siellä joskus lapsena ja silloin minuun teki suuren vaikutuksen syvä luonnonhiljaisuus, mikä metsässä vallitsi. Keski-kirjastojen lukuhaasteen kohta viisi kehotti minua lukemaan kirjan, joka kertoo ilmastonmuutoksesta. Vielä ehkä noin kymmenen vuotta sitten ahmin dystopioita, joissa kerrotaan millä tavalla ihmiset ovat onnistuneet sössimään maapallomme lähestulkoon tai kokonaan asumiskelvottomaksi. Mentaliteetti oli vähän sellainen,

Huoh, tässä olikin haastetta kerrassaan.  Jälleen kerran selasin noin miljoona eri opusta, joista odotin Sitä Yhtä, joka lähtisi vetämään. Harhauduin pahemman kerran erilaisille kaviourille. Niinpä lueskelin uudelleen hevosrunoja (Minä olen sukua hevoselle -antologia), ja muistin lapsuudesta tutun Pablo Nerudan Oodi kissalle -runon (♡♡yön röyhkeä käpälänjälki ♡♡ ), jonka jäljitin kirjaan Andien mainingit. Sitä uutta ja erilaista runokirjaa ei vaan löytynyt millään, vaikka kuinka selasin hyllyjä, aloitin monta ja jätin kesken. (Niinpä haalin kohta viitoseen ilmastonmuutoksesta kertovia kirjoja ja muhittelin hetken pari asiaa.) Jo kirkastui. Halusin lukea runoja, joita lapset ja nuoret ovat kirjoittaneet. Tällainen kirjakin löytyi. Kaakkoisen Keski-Suomen lastenkulttuurin kiertokoulu vuodelta 2004 on koonnut 7 – 16-vuotiaiden lasten ja nuorten runoja teokseen nimeltään Joskus olen tuuli. Nämä runot ovat juuri niitä, mitä itsekin sen ikäisenä rustailin. Ah, elämän riemua ja sen

Joo. Olen tässä yrittänyt kirjoittaa jonkin järkevän ja hyvän tekstin tähän, mutta en onnistu. Mitä haluan sanoa? Toinen nuortenkirjani Loitsun voima on pian saatavilla kaupoista ja kirjastoista. Katso vaikkapa  tästä   millainen on videovinkki!

Kirja alkoi mielestäni vähän omituisesti. Tai siis, olen kai tottunut lukemaan tekstejä, joissa näkökulma on joko minä , jolloin mennään päähenkilön pään sisälle ja seurataan hänen ajatuksenjuoksuaan (ja vitsailujaan), tai hän , jolloin myös mennään päähenkilön pään sisälle ja seurataan hänen ajatuksenjuoksuaan (ja vitsailujaan), mutta vähän kauempaa kuin minä-muodossa. (Joo-joo, joskus tosi kaukaa.) No, nyt kun aloin lukemaan Herkosta, leijuinkin jossakin ihan sfääreissä, enkä kenenkään pään sisällä. Tilanne lähtee purkautumaan kaiken ulkopuolelta. Kertoja jopa kommentoi akuutin tarinan ulkopuolisia asioita sulkulauseissa. Aluksi tuntui oudolta. Tietysti, kun itse kirjoitan kirjoja (yritän kirjoittaa), kiinnitän näihin näkökulma-asioihin kohtuuttoman paljon huomiota. Tarkkailen, miten on kirjoitettu. Osaisinko itse tehdä noin ja missä tekstissä? Miksi noin on tehty? Ajattelin, että joo, luen tästä vain tämän eka luvun (sillä halusin tietää, millä tavalla eka luku on rakennettu

Jukka-Pekka Palviainen: Hanaa, Kosonen (2020) Jouduin aika pitkään näpelöimään uutuushyllyn kirjoja, että löysin mieleisen kohteen lukuhaasteen ensimmäiseen kohtaan: Vuonna 2020 julkaistu kirja. Valintaan vaikuttivat: – tuttu kirjailija (olen lukenut hänen kirjojaan, en tunne henkilökohtaisesti) – paksuus (tai siis ohuus) – mielenkiintoinen juonen kuvailu takakannessa – tykkään lukea ”poikien maailmasta” ja poikien näkökulmasta kirjoitettuja nuortenkirjoja Kirjassa siis päähenkilönä Kaapo, joka ostaa maailman hemaisevimmalta gimmalta, The Jannikalta, mopon. Kun Skyteam Monkey varastetaan kaupantekoiltana, on soppa valmis porisemaan hellalla juuri sopivan vauhdikkaasti. Kaapo on mukava, sanavalmis ja älykäs poika, johon oli miellyttävää tutustua. Siksi on erityisen ilahduttavaa, että kirja on sarjan ensimmäinen osa. Ja niin – kirja kuuluu ehdottomasti siihen vinkkausnippuun, johon kerätään täsmäkirjoja yläkouluikäisille pojille, jotka eivät lue, ja jo

1920-luvulle sijoittuva (lasten)kirja Odotellessani kohta numero ykkösen mahdollistavaa kirjaa (vuonna 2020 julkaistu kirja) en malttanut olla tarttumatta kakkoskohtaan, ja tietenkin lähti hevonen heti laukalle: Haalin itselleni neljä potentiaalista ehdokasta. Hylätyksi tulivat: Justin Richards: Tikittävä painajainen, jossa Tohtori Who ja Rose ilmiintyvät aikakoneellaan 1920-luvun Lontooseen. Tämä jäi lukematta ihan vaan siksi, että se oli pinossa alimmaisena… Ensimmäisenä pinossa ollut syrjäytettiin myös, se oli Margaret Eppin Sara ja salaperäinen tyttö. Tämä kirja kuuluu lapsuudestani tuttuun uskonnollisten kirjojen sarjaan, siinä syy hylkäykselle. Taasko huti? Seuraavaksi luin Helena Laineen kirjan Kuopan kylän kakarat, joka sijoittui takakannen mukaan ”siihen aikaan kun Atlantin valtameri ylitettiin lentokoneella ensimmäisen kerran”. Hyvä-hyvä! Charles Lindberghin lento oli 1927, joten käy hyvin – paitsi ettei käykään, sillä sivulle 70 päästyäni pa

Mietin tässä taannoin, minkälaista eloa keksisin tänne blogiini. Ratkaisu löytyi sähköpostiin pamahtaneesta tiedotteesta: Keski-kirjastojen lukuhaaste 2020 on nyt julkaistu. Huoh. Ensi silmäyksellä kohdat, joita on vain 30, tuntuvat vaikeilta ja koko idea työläältä ja kyllästyttävältä ja hölmöltä. Sitten tulostin paperilappusen ja luin siitä: "Haasta itsesi lukemaan jotakin uutta Keski-kirjastojen omassa lukuhaasteessa! Kirjaston työntekijät auttavat mielellään sopivien kirjojen löytämisessä. Voit käyttää samaa kirjaa useampaan haastekohtaan." Tietysi ensinnäkin tulee vähän ristiriitainen olo, itseltänikö tässä pitäisi vinkkejä kysyä (olen töissä kirjastossa), mutta siis, painotan sanoja "haasta" ja "jotakin uutta". Mikä tässä nyt sitten olisi uutta? Elämäkerrat ja joidenkin aihepiirien tietokirjat, mutta niille ei kiitos jo ihan kättelyssä. Kaikenlaiset romaanit, runot ja sarjakuvat ovat liian peruskauraa. Jotakin vähän vaikeampaa on keksittävä, j