Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Koutamäen noita -sarja

Kolmas osa tekeillä Loitsun voima ilmestyi juuri ennen koronakriisin alkua, tuntuu vähän siltä, että se jäi mokoman pandemian jalkoihin. Jospa lukijat kuitenkin löytävät sen! Nyt kirjoitan kolmatta osaa, yritän tehdä sitä säännöllisesti ja kurinalaisesti, mutta se ei aina ihan onnistu. Periaatteessa teen viikonloppuisin (viikot olen palkkatöissä) kaksi tuntia tai kaksi sivua. Dekkaria välilöissä Käytännössä toiset tekstit pukkaavat päälle ja ahdistelevat, joten välillä työstän ikuisuusprojektiani, dekkaria, joka on ollut kehitteillä - no, ikuisuuden. Muistin juuri eilen, että aloitin sen kirjoittamisen pieniruutuiselle paperille vaihto-opiskelijavuonna Espanjassa vuonna 2001! Sen hetken ja tämän tilanteen välillä on monta mutkaa, eikä sitä alkuperäistä tarinaa ole enää jäljellä paperisena eikä sähköisenä. Hylkäsin sen toivottomana yrityksenä, tuhosin kaiken, vain palatakseni asiaan jotain 15 vuotta myöhemmin. Neljäs osa pyristelee päässä Yllättäen toinen teksti, mikä pyristel

Lopunperän hulvattomat tarinat

Kuva
Nyt osui näppeihin varsinainen löytä nuorten sarjakuvista!  Miha Rinteen Lopunperä 1! Loistavan hyvin piirrettyjä ilmeitä.  Varsinaisten juonta eteenpäin vievien tapahtumien lisäksi hykerryttävät erittäin paljon pienet vitsit ja oivallukset, joita tarkkaavainen lukija huomaa. Keski-kirjastojen lukuhaaste, kohta kahdeksan: Kirjassa on tekoäly tai robotti