Koutamäen noita -sarja
Kolmas osa tekeillä
Loitsun voima ilmestyi juuri ennen koronakriisin alkua, tuntuu vähän siltä, että se jäi mokoman pandemian jalkoihin. Jospa lukijat kuitenkin löytävät sen! Nyt kirjoitan kolmatta osaa, yritän tehdä sitä säännöllisesti ja kurinalaisesti, mutta se ei aina ihan onnistu. Periaatteessa teen viikonloppuisin (viikot olen palkkatöissä) kaksi tuntia tai kaksi sivua.
Dekkaria välilöissä
Käytännössä toiset tekstit pukkaavat päälle ja ahdistelevat, joten välillä työstän ikuisuusprojektiani, dekkaria, joka on ollut kehitteillä - no, ikuisuuden. Muistin juuri eilen, että aloitin sen kirjoittamisen pieniruutuiselle paperille vaihto-opiskelijavuonna Espanjassa vuonna 2001! Sen hetken ja tämän tilanteen välillä on monta mutkaa, eikä sitä alkuperäistä tarinaa ole enää jäljellä paperisena eikä sähköisenä. Hylkäsin sen toivottomana yrityksenä, tuhosin kaiken, vain palatakseni asiaan jotain 15 vuotta myöhemmin.
Neljäs osa pyristelee päässä
Yllättäen toinen teksti, mikä pyristelee päästäkseen päästäni paperille, on Koutamäki-sarjan NELJÄS osa! Olin jotenkin ajatellut, että kolme riittää, mutta yhtäkkiä suunnitellessani kolmosta, nelonen ilmoitti olemassaolostaan. Jotenkin on hankalaa kirjoittaa kolmosta, kun ajatukset ja into on jo siellä niiden tapahtumien toisella puolen, missä tarina jatkuu. Harkitsen jopa sellaista, että unohdan tämän tarinalinjan, mitä nyt työstän, ja hyppään suoraan neloseen.
Kauhua aikuisille
Eipä kahta ilman kolmannetta. Osallistuin jokunen aika sitten kauhuromaanikilpailuun (jonka voittajan luin juuri äsken), jossa en sijoittunut. En ihmettele. Tunnen syvää häpeää siitä, että päästin sellaisen raakileen käsistäni. Onneksi on nimimerkit! Ja tämä ei ole sitten sitä, että oikeasti vihaan valitsijoita ja olen katkera, kun minun tekstini hyvyys ei auennut, vaan ihan käsi sydämellä - se on kökkö. Tai oli kökkö, ainakin vielä.
Päässä kummittelee
Luulenpa, että tästä kauhukirjasta on muodostumassa minulle ikuisuusprojekti nro 2. Olen muokannut, pyöritellyt lukuja, korjannut lipsahduksia, muuttanut tyyliä, vaihtanut, lisännyt ja poistanut henkilöitä, ja hylännyt sen jo monta kertaa. Se kuitenkin kummitelee päässä. Vaikka teksti on siirretty ö-mappiin tietokoneen työpöydällä ja paperiset hahmotelmat, vihkot, muistiinpanot ja ajatukset on haudattu kaukaisimman laatikon alimmaksi, sieltä se vain aina tulla tupsahtaa mieleen. Kuten viikonloppuna. Sain taas uuden idean. Se polttelee, että pitäisi päästä kirjoittamaan. Kirjoitinkin jo vähän. Sitten oli pakko lopettaa, kun ruudun tuijottaminen särkee silmiä ja tietsikan naputtaminen sormia.
Huoh.
Enkä ole vielä maininnut muita lasten- ja nuortenkirjahahmotelmatekstejä, joista osa on valmiimpia, osa aloitettuja ja odottavia, jotka vaativat huomiotani. Kyllä kirjoittajalla pitäisi olla varasilmät ja varasormet ja hieman pidempi vuorokausi kuin muilla!
Jumissa lukuhaasteen kanssa
PS: Jesh, sanoi sarjakuvakissa, muistaakseni. Jesh! siksi, että nyt lähti lyyti taas kirjoittamaan, päätin sittenkin jatkaa lukuhaasteen suorittamista. Olen jo pitkään ollut jumissa kohdassa, jonka nyt päätin jättää väliin. Ei ole olemassakaan lasten- tai nuortenkirjaa, jonka kansi on tylsä! Ihan mahdotonta! Siirryn suosiolla seuraavaan kohtaa, jossa täytyy löytää kirja, jonka nimessä on väri. Kirja on jo valittu, siitä myöhemmin.
Loitsun voima ilmestyi juuri ennen koronakriisin alkua, tuntuu vähän siltä, että se jäi mokoman pandemian jalkoihin. Jospa lukijat kuitenkin löytävät sen! Nyt kirjoitan kolmatta osaa, yritän tehdä sitä säännöllisesti ja kurinalaisesti, mutta se ei aina ihan onnistu. Periaatteessa teen viikonloppuisin (viikot olen palkkatöissä) kaksi tuntia tai kaksi sivua.
Dekkaria välilöissä
Käytännössä toiset tekstit pukkaavat päälle ja ahdistelevat, joten välillä työstän ikuisuusprojektiani, dekkaria, joka on ollut kehitteillä - no, ikuisuuden. Muistin juuri eilen, että aloitin sen kirjoittamisen pieniruutuiselle paperille vaihto-opiskelijavuonna Espanjassa vuonna 2001! Sen hetken ja tämän tilanteen välillä on monta mutkaa, eikä sitä alkuperäistä tarinaa ole enää jäljellä paperisena eikä sähköisenä. Hylkäsin sen toivottomana yrityksenä, tuhosin kaiken, vain palatakseni asiaan jotain 15 vuotta myöhemmin.
Neljäs osa pyristelee päässä
Yllättäen toinen teksti, mikä pyristelee päästäkseen päästäni paperille, on Koutamäki-sarjan NELJÄS osa! Olin jotenkin ajatellut, että kolme riittää, mutta yhtäkkiä suunnitellessani kolmosta, nelonen ilmoitti olemassaolostaan. Jotenkin on hankalaa kirjoittaa kolmosta, kun ajatukset ja into on jo siellä niiden tapahtumien toisella puolen, missä tarina jatkuu. Harkitsen jopa sellaista, että unohdan tämän tarinalinjan, mitä nyt työstän, ja hyppään suoraan neloseen.
Kauhua aikuisille
Eipä kahta ilman kolmannetta. Osallistuin jokunen aika sitten kauhuromaanikilpailuun (jonka voittajan luin juuri äsken), jossa en sijoittunut. En ihmettele. Tunnen syvää häpeää siitä, että päästin sellaisen raakileen käsistäni. Onneksi on nimimerkit! Ja tämä ei ole sitten sitä, että oikeasti vihaan valitsijoita ja olen katkera, kun minun tekstini hyvyys ei auennut, vaan ihan käsi sydämellä - se on kökkö. Tai oli kökkö, ainakin vielä.
Päässä kummittelee
Luulenpa, että tästä kauhukirjasta on muodostumassa minulle ikuisuusprojekti nro 2. Olen muokannut, pyöritellyt lukuja, korjannut lipsahduksia, muuttanut tyyliä, vaihtanut, lisännyt ja poistanut henkilöitä, ja hylännyt sen jo monta kertaa. Se kuitenkin kummitelee päässä. Vaikka teksti on siirretty ö-mappiin tietokoneen työpöydällä ja paperiset hahmotelmat, vihkot, muistiinpanot ja ajatukset on haudattu kaukaisimman laatikon alimmaksi, sieltä se vain aina tulla tupsahtaa mieleen. Kuten viikonloppuna. Sain taas uuden idean. Se polttelee, että pitäisi päästä kirjoittamaan. Kirjoitinkin jo vähän. Sitten oli pakko lopettaa, kun ruudun tuijottaminen särkee silmiä ja tietsikan naputtaminen sormia.
Huoh.
Enkä ole vielä maininnut muita lasten- ja nuortenkirjahahmotelmatekstejä, joista osa on valmiimpia, osa aloitettuja ja odottavia, jotka vaativat huomiotani. Kyllä kirjoittajalla pitäisi olla varasilmät ja varasormet ja hieman pidempi vuorokausi kuin muilla!
Jumissa lukuhaasteen kanssa
PS: Jesh, sanoi sarjakuvakissa, muistaakseni. Jesh! siksi, että nyt lähti lyyti taas kirjoittamaan, päätin sittenkin jatkaa lukuhaasteen suorittamista. Olen jo pitkään ollut jumissa kohdassa, jonka nyt päätin jättää väliin. Ei ole olemassakaan lasten- tai nuortenkirjaa, jonka kansi on tylsä! Ihan mahdotonta! Siirryn suosiolla seuraavaan kohtaa, jossa täytyy löytää kirja, jonka nimessä on väri. Kirja on jo valittu, siitä myöhemmin.
Kommentit
Lähetä kommentti