Tekstit

Näytetään tunnisteella lasten kirjavinkit merkityt tekstit.

Yökoulussa

Yökoulu ja hirveä hammaskeiju / Paula Noronen Tartuin tähän kirjaan suurella mielenkiinnolla. Paula Noronen on teeveestä tuttu, ja olipa minulla mahdollisuus osallistua hänen etäluennolleenkin tässä menneenä koronakeväänä. Tietysti tiedän myös supermarsusta kertovat kirjat, samoin olen monesti ajatellut tutustua tähän Yökoulu-sarjaan. Millainen on humoristinen kauhukirja juuri lukemaan oppineille? Hauska. Yökoulua käyvät sellaiset olennot, jotka eivät voi olla päivisin koulussa, muiden muassa Paavo Zombinen ja Martta Vampyyri. Kaikki on toisinpäin kuin tavallisesti. Esimerkiksi lapset pelaavat pelottavaa, painajaisia aiheuttavaa tietokonepeliä nimeltä Mummo. Siinä ihmismummo tarjoaa kotonaan mehua ja pullaa ja pelaajien on pyrittävä pakenemaan talosta ennen kuin mummo alkaa näyttää vanhoja valokuvia. Pelottava. Uusi hammashoitaja on pelottava, sillä se haluaa vetää traktorin avustuksella hampaat irti kaikilta yökoulun oppilailta. Se haluaa pilata lasten hampaat liiallisella s...

Julian Gough & Jim Field - A Bite in the Night

  ”WHY AREN’T YOU WORRYING?” shouted Rabbit. ”Because worrying doesn’t fix things,” said Bear. ”But breakfast does.”     Metsässä tapahtuu kummia. Puita katoaa ja joen vedenpinta kohoaa. Tikan puu kaadetaan sen alta. Rytäkässä linnun pyrstöön tulee sellainen vaurio, ettei se pysty lentämään etelään talveksi. Näyttää huolestuttavalta. Tarkkaavainen sarjakuvien tai piirrettyjen katsoja ymmärtää, mistä on kysymys kauan ennen karhua ja kania. Ainakin minulle tietyllä tavalla esitetty kanto tarkoittaa yhtä asiaa: majavia. Tai tässä tapauksessa majavaa, sillä niitä on vain yksi. Metsäneläinten välille syntyy konflikti, koska maan alla asustavien kodit jäävät veden alle kun taas toisille padon mätänevät puut tuovat lisää ruokaa. Mitä tehdä? Onneksi ratkaisu pulmaan löytyy, eikä tikankaan tarvitse paleltua. Oranssisävyinen kuvitus on ihana, se sopii hyvin kirjan syksyiseen teemaan.     Keski-kirjastojen lukuhaasteen kohta numero13: Vieraskielinen kir...

Legenda Kevinistä - Philip Reeve & Sarah McIntyre

Ihanaa. Kevin on lentävä poni! Eräänä päivänä Kevin joutuu pois kotikonnuiltaan kaukaisimmasta lännestä, kosteiden kukkuloiden luota, ja pölähtää myrskytuulen mukana Maxin kodin parvekkeelle. Myrsky tuo myös suurtulvan, ja ennen pitkää koko Bumblefordin kaupunki on veden vallassa. Kirja on kirjoitettu satumaiseen kertovaan tyyliin. Pidin myös hirvittävän paljon huumorista, joka pääsee yllättämään. Esimerkiksi tässä Maxin sisko Daisy kommentoi myrskyä: ”Tällaisena yönä noidat ja henget saattavat olla liikehtiväisiä”, Daisy sanoi viittoen dramaattisesti myrskyyn. ”Enpä moiti heitä siitä”, Max totesi. ”Luulisin, että he ovat menossa Espanjaan tai jonnekin, missä sää on mukavampi.” Ihanaa on myös se, että kirjassa kaikki on hyvin. Ei tarvitse stressata suurtulvasta, kun koko kaupunki lainehtii ja seassa uiskentelee vaikka sun minkälaisia otuksia. Ihmisillä ei ole hätää, kaikki pelastuvat ja yökin nukutaan katolla mukavasti lämpiminä huopien ja peittojen alla. Hyvä lukukokemus, me...

Keltainen kissa

Luin juuri kirjan nimeltään Ottila ja keltainen kissa (Chris Riddell)   Varoituksen sana herkille lukijoille. Älä lue alla olevaa tekstiä, jos et halua lukea kuolleista kissoista. Ja ei, tässä lastenkirjassa ei kissa kuole. Uskalsin valita tämän kirjan lukuhaasteeseen (kirjan nimessä on väri) juuri siksi, että se on lastenkirja.  Kissoista ja kuolemasta Aikuistenkirjoja joissa on kissoja, samoin kuin aikuisten elokuvia, joissa on kissoja, en lue tai katso enää siksi, että kissan funktio fiktiivisessä tarinassa on kuolla. Kissa toimii juonessa pelkkänä merkkinä siitä, miten julma joku ihminen voi olla.  Kissat kuolevat mitä kammottavimmilla tavoilla. Jos en ole onnistunut ennakoimaan kirjan potentiaalisesti sisältämää kissaa ja se sittenkin tulla tupsahtaa vastaan, hyppään ylitse.  Tähän tulokseen olen tullut sen jälkeen, kun fiktiivinen kissa on jätetty yksin kerrostaloasuntoon kuolemaan nälkään ja janoon (päähenkilö kyllä kuuli, miten kissa raapi ovea ja mourusi, mu...

Lapsiperhe-elämää

Kuva
Lastenkirjat ja lapsiperhe-elämä? Etsin pitkään kirjaa, jossa kuvattaisiin lasten tai nuorten tavallista arkea. Monessa kirjassa seikkaillaan tai puuhaillaan kavereiden kanssa jotain jännää. Kuvakirjaosastolta löytyi onneksi paljon kirjoja tavallisestakin elämästä. Eva Erikssonin ja Lisa Moronin kirjassa Julia auttaa tyttö touhuaa äitinsä mukana. Leivotaan, käydään kaupassa ja siivotaan. Tykkäsin isoista ja tekstiä enemmän kertovista kuvista. Toinen haaviin jäänyt oli Lauri Hirvosen Inka ja saunaflamingo . Tässä kuvakirjassa ollaan mökillä perheen kanssa, jutellaan ja touhutaan kaikenlaista yhdessä. Jälleen hienoja kuvia ja mukava tarina. Aika laihasti sanottu? Kyllä. Korona vetää sanattomaksi. Toisaalta juuri tällaisia kirjoja on juuri nyt kiva lukea. Keski-kirjastojen lukuhaaste 2020, kohta numero seitsemän: Kirja kertoo lapsiperhe-elämäsät

Olematon Olga

Kuva
Luulinpa, että nyt tulee tenkka-poo, kun lukuhaasteen kuudes kohta kuuluu näin: Keski-kirjastojen aikuisten lukudiplomiin kuuluva kirja! Aikuisten! Ja minun pitää lukea kaikki kirjat lasten- ja nuortenkirjoina! Onneksi diplomissa on huomioitu myös kyseiset kirjat, joten valitsin (varsin suppeasta) valikoimasta itselleni tuntemattoman kirjan. Inka Nousiainen ja Satu Kettunen: Olematon Olga (2018) Huomioita: - kuvitus on jännittävän erilaista - koska kuvitus oli jännittävän erilaista, sivuja tuli tutkailtua tarkkaan - kirjan kertoja on ilmiselvästi aikuinen - koska kirjan kertoja oli ilmiselvästi aikuinen, kohdeyleisönä voi aivan hyvin olla toinen aikuinen - kirjan "ohjeet" pätevät niin lapsiin kuin aikuisiinkin - huomatkaa ja huomioikaa toisenne, olkaa toisillenne ystävällisiä (älkääkä kiusatko ketään) - pidin kirjasta ja totesin, että pitäisi lukea enemmän kuvakirjoja

Joskus olen tuuli

Kuva
Huoh, tässä olikin haastetta kerrassaan.  Jälleen kerran selasin noin miljoona eri opusta, joista odotin Sitä Yhtä, joka lähtisi vetämään. Harhauduin pahemman kerran erilaisille kaviourille. Niinpä lueskelin uudelleen hevosrunoja (Minä olen sukua hevoselle -antologia), ja muistin lapsuudesta tutun Pablo Nerudan Oodi kissalle -runon (♡♡yön röyhkeä käpälänjälki ♡♡ ), jonka jäljitin kirjaan Andien mainingit. Sitä uutta ja erilaista runokirjaa ei vaan löytynyt millään, vaikka kuinka selasin hyllyjä, aloitin monta ja jätin kesken. (Niinpä haalin kohta viitoseen ilmastonmuutoksesta kertovia kirjoja ja muhittelin hetken pari asiaa.) Jo kirkastui. Halusin lukea runoja, joita lapset ja nuoret ovat kirjoittaneet. Tällainen kirjakin löytyi. Kaakkoisen Keski-Suomen lastenkulttuurin kiertokoulu vuodelta 2004 on koonnut 7 – 16-vuotiaiden lasten ja nuorten runoja teokseen nimeltään Joskus olen tuuli. Nämä runot ovat juuri niitä, mitä itsekin sen ikäisenä rustailin. Ah, elämän riemua ja...

Yllättävä herra Hastings

Kuva
Kirja alkoi mielestäni vähän omituisesti. Tai siis, olen kai tottunut lukemaan tekstejä, joissa näkökulma on joko minä , jolloin mennään päähenkilön pään sisälle ja seurataan hänen ajatuksenjuoksuaan (ja vitsailujaan), tai hän , jolloin myös mennään päähenkilön pään sisälle ja seurataan hänen ajatuksenjuoksuaan (ja vitsailujaan), mutta vähän kauempaa kuin minä-muodossa. (Joo-joo, joskus tosi kaukaa.) No, nyt kun aloin lukemaan Herkosta, leijuinkin jossakin ihan sfääreissä, enkä kenenkään pään sisällä. Tilanne lähtee purkautumaan kaiken ulkopuolelta. Kertoja jopa kommentoi akuutin tarinan ulkopuolisia asioita sulkulauseissa. Aluksi tuntui oudolta. Tietysti, kun itse kirjoitan kirjoja (yritän kirjoittaa), kiinnitän näihin näkökulma-asioihin kohtuuttoman paljon huomiota. Tarkkailen, miten on kirjoitettu. Osaisinko itse tehdä noin ja missä tekstissä? Miksi noin on tehty? Ajattelin, että joo, luen tästä vain tämän eka luvun (sillä halusin tietää, millä tavalla eka luku on rakennettu...

Keski-kirjastojen lukuhaaste - huteja ja osumia

Kuva
1920-luvulle sijoittuva (lasten)kirja Odotellessani kohta numero ykkösen mahdollistavaa kirjaa (vuonna 2020 julkaistu kirja) en malttanut olla tarttumatta kakkoskohtaan, ja tietenkin lähti hevonen heti laukalle: Haalin itselleni neljä potentiaalista ehdokasta. Hylätyksi tulivat: Justin Richards: Tikittävä painajainen, jossa Tohtori Who ja Rose ilmiintyvät aikakoneellaan 1920-luvun Lontooseen. Tämä jäi lukematta ihan vaan siksi, että se oli pinossa alimmaisena… Ensimmäisenä pinossa ollut syrjäytettiin myös, se oli Margaret Eppin Sara ja salaperäinen tyttö. Tämä kirja kuuluu lapsuudestani tuttuun uskonnollisten kirjojen sarjaan, siinä syy hylkäykselle. Taasko huti? Seuraavaksi luin Helena Laineen kirjan Kuopan kylän kakarat, joka sijoittui takakannen mukaan ”siihen aikaan kun Atlantin valtameri ylitettiin lentokoneella ensimmäisen kerran”. Hyvä-hyvä! Charles Lindberghin lento oli 1927, joten käy hyvin – paitsi ettei käykään, sillä sivulle 70 päästyäni pa...

Voiko kirjastosta selvitä ulos hengissä?

Kuva
Tämä kysymys on erittäin ajankohtainen Eoin Colferin kirjan päähenkilölle Valtsulle. Tutustukaamme  siis Valtsuun. Hän on kolmosluokkalainen iloinen ja positiivinen poika, jolla on neljä veljeä ja veljillä aikamoinen kasa kavereita. Valtsun kotona käy täysimääräinen hulabaloo etenkin kesälomalla, kun kaikki hengailevat siellä sun täällä.  Yhtenä lomapäivänä Valtsun isä saapuu kotiin, kun kaiken kaikkiaan noin 15 poikaa riekkuu, kiipeilee ja melskaa talossa. Isä saa tarpeeksensa. Arvaattekos mitä hän keksi?  1) Kukaan veljeksistä ei saa tuoda kavereita kylään!  2) Heille pitäisi keksiä jotakin sivistävää tekemistä! Irvistys ja kauhistus, sillä Valtsua EVVK mikään sivistävä tekeminen, mutta isä ja äiti ovat vahvasti eri mieltä. Arvaatte varmaan mitä on luvassa... Isä mietti. "Miten olisi kirjasto?" hän kysyi viimein. "Mitä kirjastosta?" vastaan muina miehinä, vaikka vatsassa väänsi."Hankittaisiin teille kirjastokortit. Voisitte lukea. Se olis...

Satumaista kirjavinkkausta

Kuva
Niin, minähän siis olen töissä kirjastossa. Sitä suurta läpimurtoa ja universumin laajuista mainetta kirjailijana odotellessa puurran asiakaspalvelussa ja läprään aikuisten kaunokirjaosastolla sinne uutta tuoden ja vanhaa poistaen. Yksi jännimmistä työtehtävistäni on aika ajoin sattuva kirjavinkkausnakki. Nyt valmistelen vinkkiä kolmosluokkalaisille. Aika kiva nakki, täytyy sanoa. Minulla on vanha vinkkkipohja syksyltä 2017, jota alan nyt pikkuhiljaa päivittää. Tuon ajankohdan jälkeen on ilmestynyt noin tsiljoona kirjaa, jotka saan käydä läpi ja ehkäpä myös vinkata. Valitsen kirjat musta tuntuu -periaatteella: Joku kirja lumoaa ja luen sen sanasta sanaan, joku toinen taas on sellainen, että luen alkua ja saan siitä niskalenkin koukuttavan vinkin muodossa. Niin järkyttävää kuin se onkin paljastaa, tunnustaa ja kertoa (hah hah), en ole lukenut kaikkia vinkkaamiani kirjoja kokonaan. Nyt ei pitänyt kirjoittaa siitä. Vaan siitä, että kummallisesti kasaan "ehdottomasti vinkkauskelpo...

Domowik

Kuva
Kirjassa on päähenkilönä 13-vuotias Wilhelmiina, tuttavallisemmin Vilma. Vilmalla on hyvin vilkas mielikuvitus, hän uskoo näkevänsä kaikenlaista, mitä muut eivät näe, kuten keijuja ja menninkäisiä ja sen sellaista. Tämän ominaisuutensa takia Vilma on usein vaikeuksissa esimerkiksi koulussa, sillä hänestä tulee usein vähän poissaoleva vaikutus. Vilma on oikeastaan aika epätoivoisessa tilanteessa, sillä hänet on leimattu ongelmalapseksi, eikä hän haluaisi palata enää omaan kouluunsa joululomalta. Ihan kirjan alussa Vilmalla onkin aika kurjaa. Kotonakaan ei kaikki ole ihan kohdillaan, hänen isänsä vaikuttaa tosi masentuneelta ja surulliselta. Rahahuoletkin painavat ja muut aikuisten asiat. No, ei hätää, Vilman elämässä alkaa yllättävä ja mielenkiintoinen vaihe, jossa tämän maailman huolet hälvenevät ja häviävät. Vilma pääsee muuttamaan tänne: Kirjailijan piirtämä kuva Vilman uudesta kodista. Vilma perii Hästebäckan karta...

Silloin kun on mukava olla, ei mieti, millaista on olla. Sitä vaan on.

Tykkään kovasti Kreetta Onkelin kirjoista, niin aikuisten kuin lastenkin. Seuraavaksi koottuja viisauksia Kreetta Onkelin lastenkirjasta  Poika joka menetti muistinsa: ”Meissä ihmisissä on tietoa, jota emme tiedä meissä olevan. Sen huomaa siitä, mikä meistä tuntuu tutulta, mikä vieraalta. Jos on vaikka tottunut huonoon kohteluun, se tuntuu aivan normaalilta, että näinhän se aina menee. Jos puolestaan on saanut huolenpitoa ja ystävällisyyttä, pitää itsestäänselvyytenä, että kohteliaisuus ja huomioiminen ovat tapana kaikkialla.” (s. 17) ”Arton oli hyvä olla. Mutta silloin kun on mukava olla, ei mieti, millaista on olla. Sitä vaan on.” (s.55) ”Poikia alkoi naurattaa. Nauru on hullu asia. Nauraa osaavat vain ihmiset, eivätkä hekään tiedä, miksi. Nauru on oivaltamista. Kaikki nauravat joskus, jopa he, joilla menee todella huonosti, naurahtelevat ainakin keran päivässä. Nauru on ihmisen paras ominaisuus. Nauru kumoaa kaiken, pelon, jännityksen, epäonnistumisen, ainakin he...