Seitan juttuja

Koelukijoiden saaminen on välillä vaikeaa. Yksi jos toinenkin lukeva ystävä, joka ei itse kirjoita, on kieltäytynyt kyseenalaisesta kunniasta. He eivät kuulemma osaa sanoa mitään. Tai kaverin tekstin arvioiminen on vaikeaa. Eikä oikeastaan ole aikaa, kun on se, tämä ja tuo. Kiirettä pitää siinä, tässä ja tuossa. Niinpä niin. Tai sitten kyseessä on se, ettei uskalleta sanoa päin naamaa, että se on ihan paska. Kritiikin ja neuvojen ottaminen vastaan on taitolaji. Tiedän ihmisiä, jotka luhistuvat palautteesta oli se millaista tahansa. Itse kuuluin vielä kymmenisen vuotta sitten siihen joukkoon, jotka pitävät omaa tekstiään Pyhänä ja loukkaantuvat verisesti siitä, että joku kohta pitäisi muka mennä muuttamaan. Onneksi tähän oppii. Jos aikoo kehittyä, on pakko kestää. Oppimiseni alkoi arvostelupalvelun käyttämisestä, sillä en jaksanut enää ystävieni ”ihan hyvä” kommentteja. Ihan hyvällä ei päästä eteenpäin. Tosin ymmärrän kyllä, että jos tekstistä saamansa palautteen ottaa henkilökoht...

  Minulla on tapana kuunnella äänikirjoja iltaisin ennen kuin menen nukkumaan. Ja minä, joka olen lukenut (melkein) kaikki Stephen Kingit sun muut, en ole lukenut (läheskään) kaikkia Marko Hautaloita. Ennen tätä nimenomaista tarinan hetkeä olin lukenut (vain) Kuiskaavan tytön ja Pimeyden arkkitehdin. Minä, joka pidän kauhukirjoista. Minä en ollut lukenut Kuokkamummoa. Enkä minä ollut lukenut Leväluhtaa. Melkein toivon, että tilanne olisi vieläkin tämä. Minulla on tapana kuunnella äänikirjoja iltaisin ennen kuin menen nukkumaan. Tarkennan, kuuntelen niitä sängyssä peiton alla yksin ennen nukahtamista. Voisin huomauttaa, ettei kauhukirjojen kuunteleminen pimeässä ole välttämättä kaikkein paras vaihtoehto. No niin. Ensin kuuntelin Kuokkamummon. Se oli hyvä. Sitten aivan pahaa aavistamatta kävelin hämärää järvenrantapolkua, ja yhtäkkiä tähyilin puiden rungoissa olevia pahkoja. En tietenkään mitenkään ajatellut, että niitä löytyisi. Tai että jos löytyisi, juoksisin pakoon. Ajattel...

Yökoulu ja hirveä hammaskeiju / Paula Noronen Tartuin tähän kirjaan suurella mielenkiinnolla. Paula Noronen on teeveestä tuttu, ja olipa minulla mahdollisuus osallistua hänen etäluennolleenkin tässä menneenä koronakeväänä. Tietysti tiedän myös supermarsusta kertovat kirjat, samoin olen monesti ajatellut tutustua tähän Yökoulu-sarjaan. Millainen on humoristinen kauhukirja juuri lukemaan oppineille? Hauska. Yökoulua käyvät sellaiset olennot, jotka eivät voi olla päivisin koulussa, muiden muassa Paavo Zombinen ja Martta Vampyyri. Kaikki on toisinpäin kuin tavallisesti. Esimerkiksi lapset pelaavat pelottavaa, painajaisia aiheuttavaa tietokonepeliä nimeltä Mummo. Siinä ihmismummo tarjoaa kotonaan mehua ja pullaa ja pelaajien on pyrittävä pakenemaan talosta ennen kuin mummo alkaa näyttää vanhoja valokuvia. Pelottava. Uusi hammashoitaja on pelottava, sillä se haluaa vetää traktorin avustuksella hampaat irti kaikilta yökoulun oppilailta. Se haluaa pilata lasten hampaat liiallisella s...

  ”WHY AREN’T YOU WORRYING?” shouted Rabbit. ”Because worrying doesn’t fix things,” said Bear. ”But breakfast does.”     Metsässä tapahtuu kummia. Puita katoaa ja joen vedenpinta kohoaa. Tikan puu kaadetaan sen alta. Rytäkässä linnun pyrstöön tulee sellainen vaurio, ettei se pysty lentämään etelään talveksi. Näyttää huolestuttavalta. Tarkkaavainen sarjakuvien tai piirrettyjen katsoja ymmärtää, mistä on kysymys kauan ennen karhua ja kania. Ainakin minulle tietyllä tavalla esitetty kanto tarkoittaa yhtä asiaa: majavia. Tai tässä tapauksessa majavaa, sillä niitä on vain yksi. Metsäneläinten välille syntyy konflikti, koska maan alla asustavien kodit jäävät veden alle kun taas toisille padon mätänevät puut tuovat lisää ruokaa. Mitä tehdä? Onneksi ratkaisu pulmaan löytyy, eikä tikankaan tarvitse paleltua. Oranssisävyinen kuvitus on ihana, se sopii hyvin kirjan syksyiseen teemaan.     Keski-kirjastojen lukuhaasteen kohta numero13: Vieraskielinen kir...

Ihanaa. Kevin on lentävä poni! Eräänä päivänä Kevin joutuu pois kotikonnuiltaan kaukaisimmasta lännestä, kosteiden kukkuloiden luota, ja pölähtää myrskytuulen mukana Maxin kodin parvekkeelle. Myrsky tuo myös suurtulvan, ja ennen pitkää koko Bumblefordin kaupunki on veden vallassa. Kirja on kirjoitettu satumaiseen kertovaan tyyliin. Pidin myös hirvittävän paljon huumorista, joka pääsee yllättämään. Esimerkiksi tässä Maxin sisko Daisy kommentoi myrskyä: ”Tällaisena yönä noidat ja henget saattavat olla liikehtiväisiä”, Daisy sanoi viittoen dramaattisesti myrskyyn. ”Enpä moiti heitä siitä”, Max totesi. ”Luulisin, että he ovat menossa Espanjaan tai jonnekin, missä sää on mukavampi.” Ihanaa on myös se, että kirjassa kaikki on hyvin. Ei tarvitse stressata suurtulvasta, kun koko kaupunki lainehtii ja seassa uiskentelee vaikka sun minkälaisia otuksia. Ihmisillä ei ole hätää, kaikki pelastuvat ja yökin nukutaan katolla mukavasti lämpiminä huopien ja peittojen alla. Hyvä lukukokemus, me...

Tämän kirjan aloitin joskus silloin, kun se ilmestyi vuonna 2013. Itsekin Iisalmessa asuneena kiinnosti kotikulmilla kirjoitettu ja siellä tapahtuva tarina. Syystä, jota en enää muista, kirja jäi kesken. Joten nyt, oivallisesti, tämä käy lukuhaasteen kohtaan numero 11, tartu uudestaan kirjaan, joka jäi joskus kesken. On pakko tunnustaa, että kaikkina näinä vuosina olen lukenut ja näin ollen lausunut kirjan nimen väärin. Ei ole kysymys shells-eintsöls-istä vaan shells-ängls-sista. Hävettää. Kuinkahan monelle olen selittänyt kirjasta väärällä nimellä! Ja vasta luettuani mopojengin syntymävaiheet, tajuan miksi se on sen niminen kuin on, sillä Shellin huoltoaseman kulmat ovat minullekin tuttuja. Kirja yllätti, sillä se ei ollut lainkaan sellainen mitä odotin. Tai en tiedä mitä odotin, ehkä jotakin vinoilevaa tyyliä, jossa heitetään läppää ja vitsiä koko ajan pikkunokkelasti. Sen sijaan siinä seurataan poikakolmikon normielämää. Kuvaus on realistista, joskin välillä juonikuviot ovat aik...

Luin juuri kirjan nimeltään Ottila ja keltainen kissa (Chris Riddell)   Varoituksen sana herkille lukijoille. Älä lue alla olevaa tekstiä, jos et halua lukea kuolleista kissoista. Ja ei, tässä lastenkirjassa ei kissa kuole. Uskalsin valita tämän kirjan lukuhaasteeseen (kirjan nimessä on väri) juuri siksi, että se on lastenkirja.  Kissoista ja kuolemasta Aikuistenkirjoja joissa on kissoja, samoin kuin aikuisten elokuvia, joissa on kissoja, en lue tai katso enää siksi, että kissan funktio fiktiivisessä tarinassa on kuolla. Kissa toimii juonessa pelkkänä merkkinä siitä, miten julma joku ihminen voi olla.  Kissat kuolevat mitä kammottavimmilla tavoilla. Jos en ole onnistunut ennakoimaan kirjan potentiaalisesti sisältämää kissaa ja se sittenkin tulla tupsahtaa vastaan, hyppään ylitse.  Tähän tulokseen olen tullut sen jälkeen, kun fiktiivinen kissa on jätetty yksin kerrostaloasuntoon kuolemaan nälkään ja janoon (päähenkilö kyllä kuuli, miten kissa raapi ovea ja mourusi, mu...

Nyt osui näppeihin varsinainen löytä nuorten sarjakuvista!  Miha Rinteen Lopunperä 1! Loistavan hyvin piirrettyjä ilmeitä.  Varsinaisten juonta eteenpäin vievien tapahtumien lisäksi hykerryttävät erittäin paljon pienet vitsit ja oivallukset, joita tarkkaavainen lukija huomaa. Keski-kirjastojen lukuhaaste, kohta kahdeksan: Kirjassa on tekoäly tai robotti

Luulinpa, että nyt tulee tenkka-poo, kun lukuhaasteen kuudes kohta kuuluu näin: Keski-kirjastojen aikuisten lukudiplomiin kuuluva kirja! Aikuisten! Ja minun pitää lukea kaikki kirjat lasten- ja nuortenkirjoina! Onneksi diplomissa on huomioitu myös kyseiset kirjat, joten valitsin (varsin suppeasta) valikoimasta itselleni tuntemattoman kirjan. Inka Nousiainen ja Satu Kettunen: Olematon Olga (2018) Huomioita: - kuvitus on jännittävän erilaista - koska kuvitus oli jännittävän erilaista, sivuja tuli tutkailtua tarkkaan - kirjan kertoja on ilmiselvästi aikuinen - koska kirjan kertoja oli ilmiselvästi aikuinen, kohdeyleisönä voi aivan hyvin olla toinen aikuinen - kirjan "ohjeet" pätevät niin lapsiin kuin aikuisiinkin - huomatkaa ja huomioikaa toisenne, olkaa toisillenne ystävällisiä (älkääkä kiusatko ketään) - pidin kirjasta ja totesin, että pitäisi lukea enemmän kuvakirjoja

Kirja alkoi mielestäni vähän omituisesti. Tai siis, olen kai tottunut lukemaan tekstejä, joissa näkökulma on joko minä , jolloin mennään päähenkilön pään sisälle ja seurataan hänen ajatuksenjuoksuaan (ja vitsailujaan), tai hän , jolloin myös mennään päähenkilön pään sisälle ja seurataan hänen ajatuksenjuoksuaan (ja vitsailujaan), mutta vähän kauempaa kuin minä-muodossa. (Joo-joo, joskus tosi kaukaa.) No, nyt kun aloin lukemaan Herkosta, leijuinkin jossakin ihan sfääreissä, enkä kenenkään pään sisällä. Tilanne lähtee purkautumaan kaiken ulkopuolelta. Kertoja jopa kommentoi akuutin tarinan ulkopuolisia asioita sulkulauseissa. Aluksi tuntui oudolta. Tietysti, kun itse kirjoitan kirjoja (yritän kirjoittaa), kiinnitän näihin näkökulma-asioihin kohtuuttoman paljon huomiota. Tarkkailen, miten on kirjoitettu. Osaisinko itse tehdä noin ja missä tekstissä? Miksi noin on tehty? Ajattelin, että joo, luen tästä vain tämän eka luvun (sillä halusin tietää, millä tavalla eka luku on rakennettu...

Jukka-Pekka Palviainen: Hanaa, Kosonen (2020) Jouduin aika pitkään näpelöimään uutuushyllyn kirjoja, että löysin mieleisen kohteen lukuhaasteen ensimmäiseen kohtaan: Vuonna 2020 julkaistu kirja. Valintaan vaikuttivat: – tuttu kirjailija (olen lukenut hänen kirjojaan, en tunne henkilökohtaisesti) – paksuus (tai siis ohuus) – mielenkiintoinen juonen kuvailu takakannessa – tykkään lukea ”poikien maailmasta” ja poikien näkökulmasta kirjoitettuja nuortenkirjoja Kirjassa siis päähenkilönä Kaapo, joka ostaa maailman hemaisevimmalta gimmalta, The Jannikalta, mopon. Kun Skyteam Monkey varastetaan kaupantekoiltana, on soppa valmis porisemaan hellalla juuri sopivan vauhdikkaasti. Kaapo on mukava, sanavalmis ja älykäs poika, johon oli miellyttävää tutustua. Siksi on erityisen ilahduttavaa, että kirja on sarjan ensimmäinen osa. Ja niin – kirja kuuluu ehdottomasti siihen vinkkausnippuun, johon kerätään täsmäkirjoja yläkouluikäisille pojille, jotka eivät lue, ja jo...

1920-luvulle sijoittuva (lasten)kirja Odotellessani kohta numero ykkösen mahdollistavaa kirjaa (vuonna 2020 julkaistu kirja) en malttanut olla tarttumatta kakkoskohtaan, ja tietenkin lähti hevonen heti laukalle: Haalin itselleni neljä potentiaalista ehdokasta. Hylätyksi tulivat: Justin Richards: Tikittävä painajainen, jossa Tohtori Who ja Rose ilmiintyvät aikakoneellaan 1920-luvun Lontooseen. Tämä jäi lukematta ihan vaan siksi, että se oli pinossa alimmaisena… Ensimmäisenä pinossa ollut syrjäytettiin myös, se oli Margaret Eppin Sara ja salaperäinen tyttö. Tämä kirja kuuluu lapsuudestani tuttuun uskonnollisten kirjojen sarjaan, siinä syy hylkäykselle. Taasko huti? Seuraavaksi luin Helena Laineen kirjan Kuopan kylän kakarat, joka sijoittui takakannen mukaan ”siihen aikaan kun Atlantin valtameri ylitettiin lentokoneella ensimmäisen kerran”. Hyvä-hyvä! Charles Lindberghin lento oli 1927, joten käy hyvin – paitsi ettei käykään, sillä sivulle 70 päästyäni pa...

Kun isäsi on ilmeisesti surmannut äitisi ja sitten kai itsensä, ja olet orpo, joudut sijaiskotiin. Elämästä siellä tulee helvettiä. Mies lyö, huutaa, retuuttaa, pieksää ja uhkailee. Nainen tarjoilee pilaantunutta ruokaa ja jättää sinun vaatteesi pesemättä. Isosisko eli Iso Tyttö kiusaa sekä kotona että koulussa. Et halua tällaista elämää, kukapa haluaisi, mutta kukaan ei auta, eikä poispääsyä ole ennen kuin olet täysi-ikäinen. Sofia on kestänyt tätä pian kymmenen vuotta. Hän on piirua vaille 16-vuotias, eikä kestä enää. Tässä on Ilkka Auerin Kymnaasin alkutilanne ja se olisi täysin sietämätön, jos kirja kertoisi realistisesti ja totuudenmukaisesti Sofian elämästä. Käsivalaisimelle kiitos, kirja on onneksi kauhua! Eli tarkoittaa sitä, että Sofialla on asiat kohtapuoleen hyvin, siinä mielessä ainakin, että Mies, Nainen ja Iso Tyttö ovat mennyttä elämää. Pthyi inhottavalle sijaisperheelle! Sofia joutuu, tai oikeastaan pääsee, muutaman mutkan kautta Agnes af Forsellesin koulun oppi...

Kesän aikana olen aika usein lukenut klassikon. Silloin tuntuu olevan enemmän aikaa tai jotenkin siitä on vain muodostunut tapa. Kesäklassikko jäi tänä vuonna lukematta kaikenlaisista syistä. Aloitin kyllä Hiljaa virtaa Don -nimisen tiiliskiven lukemisen, mutta se jäi kesken. En siis kahlaa väkisellä mitään kirjoja läpi, jos en niistä pidä. Tätä kirjaa oli kovasti kehuttu ja se kiinnosti minua - jouduin metsästämään puhdasta ja ei-hirvittävän-hajuista nidekaksikkoa aika pitkään, ennen kuin löysin sellaisen SPR:n kirpputorilta. Kirja odotti hyllyssä takuulla ainakin vuoden, ennen kuin oli sopiva rakonen pitemmälle nautittavalle klassikolle. Odotukset sen kun vaan kohosivat, tietysti. Ja tietysti sitten en tykännytkään kirjasta yhtään.  Tai hetkinen, tykkäsin aluksi! Meinasin unohtaa, että ensialkuun tekstin kieli oli piristävän erilaista ja raikasta. Oli käytetty hienoja ilmauksia ja sykähdyttäviä synonyymejä. Mutta mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän alkoi kirjan maailmankuva ty...

Tämä kysymys on erittäin ajankohtainen Eoin Colferin kirjan päähenkilölle Valtsulle. Tutustukaamme  siis Valtsuun. Hän on kolmosluokkalainen iloinen ja positiivinen poika, jolla on neljä veljeä ja veljillä aikamoinen kasa kavereita. Valtsun kotona käy täysimääräinen hulabaloo etenkin kesälomalla, kun kaikki hengailevat siellä sun täällä.  Yhtenä lomapäivänä Valtsun isä saapuu kotiin, kun kaiken kaikkiaan noin 15 poikaa riekkuu, kiipeilee ja melskaa talossa. Isä saa tarpeeksensa. Arvaattekos mitä hän keksi?  1) Kukaan veljeksistä ei saa tuoda kavereita kylään!  2) Heille pitäisi keksiä jotakin sivistävää tekemistä! Irvistys ja kauhistus, sillä Valtsua EVVK mikään sivistävä tekeminen, mutta isä ja äiti ovat vahvasti eri mieltä. Arvaatte varmaan mitä on luvassa... Isä mietti. "Miten olisi kirjasto?" hän kysyi viimein. "Mitä kirjastosta?" vastaan muina miehinä, vaikka vatsassa väänsi."Hankittaisiin teille kirjastokortit. Voisitte lukea. Se olis...

Niin, minähän siis olen töissä kirjastossa. Sitä suurta läpimurtoa ja universumin laajuista mainetta kirjailijana odotellessa puurran asiakaspalvelussa ja läprään aikuisten kaunokirjaosastolla sinne uutta tuoden ja vanhaa poistaen. Yksi jännimmistä työtehtävistäni on aika ajoin sattuva kirjavinkkausnakki. Nyt valmistelen vinkkiä kolmosluokkalaisille. Aika kiva nakki, täytyy sanoa. Minulla on vanha vinkkkipohja syksyltä 2017, jota alan nyt pikkuhiljaa päivittää. Tuon ajankohdan jälkeen on ilmestynyt noin tsiljoona kirjaa, jotka saan käydä läpi ja ehkäpä myös vinkata. Valitsen kirjat musta tuntuu -periaatteella: Joku kirja lumoaa ja luen sen sanasta sanaan, joku toinen taas on sellainen, että luen alkua ja saan siitä niskalenkin koukuttavan vinkin muodossa. Niin järkyttävää kuin se onkin paljastaa, tunnustaa ja kertoa (hah hah), en ole lukenut kaikkia vinkkaamiani kirjoja kokonaan. Nyt ei pitänyt kirjoittaa siitä. Vaan siitä, että kummallisesti kasaan "ehdottomasti vinkkauskelpo...

Rakkautta Olen hullaantunut Maiju Lassilan teoksiin. Ensikosketus oli Tulitikkuja lainaamassa, sitten tartuin kummalliseen teokseen nimeltä Rakkautta. Takakannessa "Maiju Lassilan Rakkautta on uskomaton teos. Sen alaotsikko on "tragillinen lemmen tarina", ja se on sekä rakkauskertomus että aateromaani ja urheiluromaani, mutta se on myös niiden parodia." Siis että mitä? Maiju Lassila niminen mies on kirjoittanut kirjan, jonka pääosassa on neiti Maiju Lassila, kirjailija hänkin. Alaotsikossa on tarkoituksellinen kirjoitusvirhe. Rakkautta, aatteita ja urheilua… Millainen on romaani urheilusta aikana, jolloin kilpaurheilu Suomessa eli vielä alkuaikojaan? Anteeksi: tarkoitan siis, millainen on parodia urheiluromaanista? Pakkohan tämä kirja on lukea! Lukijat selvittäkööt itse urheilun ja parodian suhteen. Tämän lukijan rakkausaiheinen teksti tempaisi heti mukaansa. Jo alku on koominen (etten sanoisi koomillinen) ja yllättävän tuore – ei uskoisi, että se on kirj...

”Näytät kuin joltain ala-arvoiselta lurjukselta ja kovanaamalta. Enkä minä voi koskaan kuvitella suutelevani ketään, joka maistuu tupakalta.” Karin on nykyaikaa elävä yläkoululainen, tai oletan ainakin niin, että hän on nykyajassa ja toisaalta yläkoulussa, sillä tekstissä on yllättäviä vihjeitä menneeseen aikaan. Esimerkiksi Karinia puhutellaan Karin-neidiksi ja hänen ystävällään on savukerasia. Siis ei tupakka-aski vaan savukerasia. Kuinka monta nykypäivän teiniä sinä tunnet, jolla on vaikkapa tällainen savukerasia? Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. Kuvaaja Jaana Maijala. Modernista maailmanmenosta kertoo myös se, että yhteyttä pidetään ja treffeistä sovitaan tekstiviestillä. Mutta voih ja aah, kuka nykypäivänä kirjoittaa tällaisen viestin:  ”Me olemme täällä rannalla jo. Pyydän mitä vilpittömimmin anteeksi,  etten muistanut pitää sinua ajan tasalla.” Ihana, valloittava, tekstiä kahteen suuntaan vetävä, ajan ja paikan yhtenäisyyden hajottava tyyli!...

Kim Leineen kirja Ikuisuusvuonon profeetat kuuluu ihaniin, todella paksuihin kirjoihin. Tässä kirjassa on vaatimattomat 630 sivua!! Takakannen esittely viekotti minut mukaansa, sillä kyseessä on ”riemukkaan raadollinen suurromaani sivistyksen pinnallisuudesta, hengen ja ruumiin rappiosta sekä menetetyistä unelmista siirtomaavallan Grönlannissa.”  Pääosassa on Morten Falck, norjalaispappi, joka lähetetään Grönlantiin levittämään kristinuskoa pakanoiden keskuuteen. Eletään 1780-lukua. Kirjan alussa vielä nuori ja elinvoimainen Morten Pedersen saapuu Kööpenhaminaan opiskelemaan teologiaa, isänsä toiveen velvoittamana. Opinnot jäävät vähän retuperälle, kun Kööpenhaminan öinen salattu elämä alkaa kietoa nuorta miestä pauloihinsa. Myös ruumiinavaukset kiehtovat. (Mortenia) Kaikenlaisista sivupoluista huolimatta Morten Falck valmistuu papiksi ja lähtee pian kohti ensimmäistä työpaikkaansa vanhan valaanpyynissä käytetyn, mutta nyttemmin ”modernisoidun” laivan kyydissä....

Saatana saapuu Moskovaan , alkuperäiseltä nimeltään Mestari ja Margarita, on hullunkurinen fantasia, pureva satiiri, romanttinen kertomus, hupaisa komedia ja kaiken lisäksi vielä realistinen tarina erään Nasaretissa syntyneen miekkosen ja hänen tuomitsijansa hetkistä joskus pääsiäisen aikaan, reippaat 2000 vuotta sitten. Teksti muodostuu siis kahdesta erilaisesta tarinasta. Siinä seikkaillaan Moskovassa, kröhöm, no niin, Saatanan seurassa. Tähän maailmaan liittyy myös Mestarin ja Margaritan vaiheikas rakkaustarina. Lisäksi kirjassa kuvataan Jeesuksen ja Pontius Pilatuksen kohtaamista Jerusalemissa.   Bulgakovin kirja alkaa varsin pahaa-aavistamattomasti Patriarkan lammilta, Moskovasta. Siellä kaksi kaverusta, Berlioz ja Bezdomnyi ajautuvat mielenkiintoiseen keskusteluun tuntemattoman henkilön kanssa. Ja sen jälkeen sekä Bezdomnyin elämässä että kirjan muiden päähenkilöiden elämissä alkaa tapahtua sitä tahtia, että lukija ei meinaa pysyä perässä. Mielestäni par...