Seitan juttuja

Koelukijoiden saaminen on välillä vaikeaa. Yksi jos toinenkin lukeva ystävä, joka ei itse kirjoita, on kieltäytynyt kyseenalaisesta kunniasta. He eivät kuulemma osaa sanoa mitään. Tai kaverin tekstin arvioiminen on vaikeaa. Eikä oikeastaan ole aikaa, kun on se, tämä ja tuo. Kiirettä pitää siinä, tässä ja tuossa. Niinpä niin. Tai sitten kyseessä on se, ettei uskalleta sanoa päin naamaa, että se on ihan paska. Kritiikin ja neuvojen ottaminen vastaan on taitolaji. Tiedän ihmisiä, jotka luhistuvat palautteesta oli se millaista tahansa. Itse kuuluin vielä kymmenisen vuotta sitten siihen joukkoon, jotka pitävät omaa tekstiään Pyhänä ja loukkaantuvat verisesti siitä, että joku kohta pitäisi muka mennä muuttamaan. Onneksi tähän oppii. Jos aikoo kehittyä, on pakko kestää. Oppimiseni alkoi arvostelupalvelun käyttämisestä, sillä en jaksanut enää ystävieni ”ihan hyvä” kommentteja. Ihan hyvällä ei päästä eteenpäin. Tosin ymmärrän kyllä, että jos tekstistä saamansa palautteen ottaa henkilökoht...

  ”WHY AREN’T YOU WORRYING?” shouted Rabbit. ”Because worrying doesn’t fix things,” said Bear. ”But breakfast does.”     Metsässä tapahtuu kummia. Puita katoaa ja joen vedenpinta kohoaa. Tikan puu kaadetaan sen alta. Rytäkässä linnun pyrstöön tulee sellainen vaurio, ettei se pysty lentämään etelään talveksi. Näyttää huolestuttavalta. Tarkkaavainen sarjakuvien tai piirrettyjen katsoja ymmärtää, mistä on kysymys kauan ennen karhua ja kania. Ainakin minulle tietyllä tavalla esitetty kanto tarkoittaa yhtä asiaa: majavia. Tai tässä tapauksessa majavaa, sillä niitä on vain yksi. Metsäneläinten välille syntyy konflikti, koska maan alla asustavien kodit jäävät veden alle kun taas toisille padon mätänevät puut tuovat lisää ruokaa. Mitä tehdä? Onneksi ratkaisu pulmaan löytyy, eikä tikankaan tarvitse paleltua. Oranssisävyinen kuvitus on ihana, se sopii hyvin kirjan syksyiseen teemaan.     Keski-kirjastojen lukuhaasteen kohta numero13: Vieraskielinen kir...

Tämän kirjan aloitin joskus silloin, kun se ilmestyi vuonna 2013. Itsekin Iisalmessa asuneena kiinnosti kotikulmilla kirjoitettu ja siellä tapahtuva tarina. Syystä, jota en enää muista, kirja jäi kesken. Joten nyt, oivallisesti, tämä käy lukuhaasteen kohtaan numero 11, tartu uudestaan kirjaan, joka jäi joskus kesken. On pakko tunnustaa, että kaikkina näinä vuosina olen lukenut ja näin ollen lausunut kirjan nimen väärin. Ei ole kysymys shells-eintsöls-istä vaan shells-ängls-sista. Hävettää. Kuinkahan monelle olen selittänyt kirjasta väärällä nimellä! Ja vasta luettuani mopojengin syntymävaiheet, tajuan miksi se on sen niminen kuin on, sillä Shellin huoltoaseman kulmat ovat minullekin tuttuja. Kirja yllätti, sillä se ei ollut lainkaan sellainen mitä odotin. Tai en tiedä mitä odotin, ehkä jotakin vinoilevaa tyyliä, jossa heitetään läppää ja vitsiä koko ajan pikkunokkelasti. Sen sijaan siinä seurataan poikakolmikon normielämää. Kuvaus on realistista, joskin välillä juonikuviot ovat aik...

Luin juuri kirjan nimeltään Ottila ja keltainen kissa (Chris Riddell)   Varoituksen sana herkille lukijoille. Älä lue alla olevaa tekstiä, jos et halua lukea kuolleista kissoista. Ja ei, tässä lastenkirjassa ei kissa kuole. Uskalsin valita tämän kirjan lukuhaasteeseen (kirjan nimessä on väri) juuri siksi, että se on lastenkirja.  Kissoista ja kuolemasta Aikuistenkirjoja joissa on kissoja, samoin kuin aikuisten elokuvia, joissa on kissoja, en lue tai katso enää siksi, että kissan funktio fiktiivisessä tarinassa on kuolla. Kissa toimii juonessa pelkkänä merkkinä siitä, miten julma joku ihminen voi olla.  Kissat kuolevat mitä kammottavimmilla tavoilla. Jos en ole onnistunut ennakoimaan kirjan potentiaalisesti sisältämää kissaa ja se sittenkin tulla tupsahtaa vastaan, hyppään ylitse.  Tähän tulokseen olen tullut sen jälkeen, kun fiktiivinen kissa on jätetty yksin kerrostaloasuntoon kuolemaan nälkään ja janoon (päähenkilö kyllä kuuli, miten kissa raapi ovea ja mourusi, mu...

Joo. Olen tässä yrittänyt kirjoittaa jonkin järkevän ja hyvän tekstin tähän, mutta en onnistu. Mitä haluan sanoa? Toinen nuortenkirjani Loitsun voima on pian saatavilla kaupoista ja kirjastoista. Katso vaikkapa  tästä   millainen on videovinkki!

Jukka-Pekka Palviainen: Hanaa, Kosonen (2020) Jouduin aika pitkään näpelöimään uutuushyllyn kirjoja, että löysin mieleisen kohteen lukuhaasteen ensimmäiseen kohtaan: Vuonna 2020 julkaistu kirja. Valintaan vaikuttivat: – tuttu kirjailija (olen lukenut hänen kirjojaan, en tunne henkilökohtaisesti) – paksuus (tai siis ohuus) – mielenkiintoinen juonen kuvailu takakannessa – tykkään lukea ”poikien maailmasta” ja poikien näkökulmasta kirjoitettuja nuortenkirjoja Kirjassa siis päähenkilönä Kaapo, joka ostaa maailman hemaisevimmalta gimmalta, The Jannikalta, mopon. Kun Skyteam Monkey varastetaan kaupantekoiltana, on soppa valmis porisemaan hellalla juuri sopivan vauhdikkaasti. Kaapo on mukava, sanavalmis ja älykäs poika, johon oli miellyttävää tutustua. Siksi on erityisen ilahduttavaa, että kirja on sarjan ensimmäinen osa. Ja niin – kirja kuuluu ehdottomasti siihen vinkkausnippuun, johon kerätään täsmäkirjoja yläkouluikäisille pojille, jotka eivät lue, ja jo...

1920-luvulle sijoittuva (lasten)kirja Odotellessani kohta numero ykkösen mahdollistavaa kirjaa (vuonna 2020 julkaistu kirja) en malttanut olla tarttumatta kakkoskohtaan, ja tietenkin lähti hevonen heti laukalle: Haalin itselleni neljä potentiaalista ehdokasta. Hylätyksi tulivat: Justin Richards: Tikittävä painajainen, jossa Tohtori Who ja Rose ilmiintyvät aikakoneellaan 1920-luvun Lontooseen. Tämä jäi lukematta ihan vaan siksi, että se oli pinossa alimmaisena… Ensimmäisenä pinossa ollut syrjäytettiin myös, se oli Margaret Eppin Sara ja salaperäinen tyttö. Tämä kirja kuuluu lapsuudestani tuttuun uskonnollisten kirjojen sarjaan, siinä syy hylkäykselle. Taasko huti? Seuraavaksi luin Helena Laineen kirjan Kuopan kylän kakarat, joka sijoittui takakannen mukaan ”siihen aikaan kun Atlantin valtameri ylitettiin lentokoneella ensimmäisen kerran”. Hyvä-hyvä! Charles Lindberghin lento oli 1927, joten käy hyvin – paitsi ettei käykään, sillä sivulle 70 päästyäni pa...

Kun isäsi on ilmeisesti surmannut äitisi ja sitten kai itsensä, ja olet orpo, joudut sijaiskotiin. Elämästä siellä tulee helvettiä. Mies lyö, huutaa, retuuttaa, pieksää ja uhkailee. Nainen tarjoilee pilaantunutta ruokaa ja jättää sinun vaatteesi pesemättä. Isosisko eli Iso Tyttö kiusaa sekä kotona että koulussa. Et halua tällaista elämää, kukapa haluaisi, mutta kukaan ei auta, eikä poispääsyä ole ennen kuin olet täysi-ikäinen. Sofia on kestänyt tätä pian kymmenen vuotta. Hän on piirua vaille 16-vuotias, eikä kestä enää. Tässä on Ilkka Auerin Kymnaasin alkutilanne ja se olisi täysin sietämätön, jos kirja kertoisi realistisesti ja totuudenmukaisesti Sofian elämästä. Käsivalaisimelle kiitos, kirja on onneksi kauhua! Eli tarkoittaa sitä, että Sofialla on asiat kohtapuoleen hyvin, siinä mielessä ainakin, että Mies, Nainen ja Iso Tyttö ovat mennyttä elämää. Pthyi inhottavalle sijaisperheelle! Sofia joutuu, tai oikeastaan pääsee, muutaman mutkan kautta Agnes af Forsellesin koulun oppi...

Tykkään Salla Simukan ja Siri Kolun kirjoista erittäin paljon. Olen lukenut ne kaikki, niin myös tämän uusimman, jonka he ovat kirjoittaneet yhdessä. Ajattelin, että ihanaa, mikä yllätys, todella upeaa ja jippii, kaksi lahjakasta naista ovat lyöneet tarinankertojan aivonsa yhteen ja tuottaneet tällä kertaa juonikuvioita aikuisempaan makuun. Takakannen nähtyäni hykertelin tyytyväisenä: Tämä on pakko lukea ja heti. Takakannessa kirjasta kerrotaan seuraavanlaisesti: "Sähköistävä, vaaraa sykkivä trilleri kahdesta naisesta, joiden välinen yhteys on voimakas, väistämätön - ja tappava." Etuliepeessä kerrotaan juonesta lisää: "Ursa ja Stella ovat kasvaneet samassa perheessä, mutta eivät ole biologisia sisaruksia. Ursa adoptoitiin seitsemänvuotiaana, mutta hän jätti perheen kymmenen vuotta myöhemmin lähteäkseen maailmalle. Kun tehtaanjohtajana työskennellyt isä kuolee, Ursa palaa yllättäen kotitaloon. Jälleennäkeminen Stellan kanssa saa pinnanalaiset jännitteet kipunoimaan...

”Näytät kuin joltain ala-arvoiselta lurjukselta ja kovanaamalta. Enkä minä voi koskaan kuvitella suutelevani ketään, joka maistuu tupakalta.” Karin on nykyaikaa elävä yläkoululainen, tai oletan ainakin niin, että hän on nykyajassa ja toisaalta yläkoulussa, sillä tekstissä on yllättäviä vihjeitä menneeseen aikaan. Esimerkiksi Karinia puhutellaan Karin-neidiksi ja hänen ystävällään on savukerasia. Siis ei tupakka-aski vaan savukerasia. Kuinka monta nykypäivän teiniä sinä tunnet, jolla on vaikkapa tällainen savukerasia? Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. Kuvaaja Jaana Maijala. Modernista maailmanmenosta kertoo myös se, että yhteyttä pidetään ja treffeistä sovitaan tekstiviestillä. Mutta voih ja aah, kuka nykypäivänä kirjoittaa tällaisen viestin:  ”Me olemme täällä rannalla jo. Pyydän mitä vilpittömimmin anteeksi,  etten muistanut pitää sinua ajan tasalla.” Ihana, valloittava, tekstiä kahteen suuntaan vetävä, ajan ja paikan yhtenäisyyden hajottava tyyli!...

Kirjassa on päähenkilönä 13-vuotias Wilhelmiina, tuttavallisemmin Vilma. Vilmalla on hyvin vilkas mielikuvitus, hän uskoo näkevänsä kaikenlaista, mitä muut eivät näe, kuten keijuja ja menninkäisiä ja sen sellaista. Tämän ominaisuutensa takia Vilma on usein vaikeuksissa esimerkiksi koulussa, sillä hänestä tulee usein vähän poissaoleva vaikutus. Vilma on oikeastaan aika epätoivoisessa tilanteessa, sillä hänet on leimattu ongelmalapseksi, eikä hän haluaisi palata enää omaan kouluunsa joululomalta. Ihan kirjan alussa Vilmalla onkin aika kurjaa. Kotonakaan ei kaikki ole ihan kohdillaan, hänen isänsä vaikuttaa tosi masentuneelta ja surulliselta. Rahahuoletkin painavat ja muut aikuisten asiat. No, ei hätää, Vilman elämässä alkaa yllättävä ja mielenkiintoinen vaihe, jossa tämän maailman huolet hälvenevät ja häviävät. Vilma pääsee muuttamaan tänne: Kirjailijan piirtämä kuva Vilman uudesta kodista. Vilma perii Hästebäckan karta...

Siis kaikki (nuoret) tietävät Nälkäpeli n . Kerrataanpa kuitenkin. Tapahtumapaikka: tulevaisuuden Pohjois-Amerikka, vyöhykkeisiin jaettu maa nimeltä Panem; erämaata muistuttava areena Osallistujat: valitut 24 tyttöä ja poikaa, jotka tulevat eri vyöhykkeiltä; päähenkilöinä 16-vuotias tyttö Katniss ja poika nimeltä Peeta Säännöt: Tapa kaikki muut osallistujat ja selviä hengissä Horace McCoy: Ammutaanhan hevosiakin   Tapahtumapaikka: Yhdysvallat 1930-luku, Hollywood, tanssisali meren rannalla Osallistujat: Noin sata hyväkuntoista (?) ja köyhää nuorta, jotka haaveilevat kuuluisuudesta; päähenkilöinä Robert ja Gloria Säännöt: Tanssi pidempään kuin muut niin saat rahapalkinnon Sääntöjen tarkennus: Kukin pariskunta tanssii 1 h 50 minuuttia, jonka jälkeen seuraa 10 minuutin tauko. Koko ajan, ympäri vuorokauden. Maratontanssit kestävät usein kuukausia. Stephen King: Pitkä marssi Tapahtumapaikka: Yhdysvallat, kävely osavaltioiden halki Osallistujat: vap...

Olen miettinyt sitä, mitä tänne blogiin voisi kirjoittaa. Päädyin siihen, että jos omassa kirjoittelemisessa ei riitä tarpeeksi aineistoa, voin kirjoittaa myös muiden kirjoittelusta. Ja nimenomaan niistä kirjoista, joista olen itse pitänyt. Niinpä tässä eräänlainen kirjavinkki: Kun aloin lukemaan Jessica Schiefauerin kirjaa Pojat , totesin ensin, miten hienosti se alkaa. Ensin on lyhyt omistuskirjoituksen tapainen: Tarina kerrotaan niille, jotka uskaltavat nähdä –  niille, jotka lukevat, pitävät lukemisesta ja ajattelevat lukemaansa. Itse lisäisin vielä, että pitkien tarinoiden ystäville. Sitten alkulukujen rakenne miellytti: Ensimmäisessä lyhyessä luvussa ilmeisestikin aikuinen Kim saa puhelun ystävältään Bella lta vuosien takaa. Hänen on tultava tapaamiseen, kolmas nuoruuden ystävä Momo on jo tulossa. Ei kerrota mistä on kysymys, vaan jatketaan esittelemällä nämä kaksi muuta tyttöä omissa luvuissaan limittäin nykyhetken kanssa. Ihanaa on sekin, että ys...