torstai 16. heinäkuuta 2020

Yökoulussa

Yökoulu ja hirveä hammaskeiju / Paula Noronen

Tartuin tähän kirjaan suurella mielenkiinnolla. Paula Noronen on teeveestä tuttu, ja olipa minulla mahdollisuus osallistua hänen etäluennolleenkin tässä menneenä koronakeväänä. Tietysti tiedän myös supermarsusta kertovat kirjat, samoin olen monesti ajatellut tutustua tähän Yökoulu-sarjaan. Millainen on humoristinen kauhukirja juuri lukemaan oppineille?

Hauska.

Yökoulua käyvät sellaiset olennot, jotka eivät voi olla päivisin koulussa, muiden muassa Paavo Zombinen ja Martta Vampyyri. Kaikki on toisinpäin kuin tavallisesti. Esimerkiksi lapset pelaavat pelottavaa, painajaisia aiheuttavaa tietokonepeliä nimeltä Mummo. Siinä ihmismummo tarjoaa kotonaan mehua ja pullaa ja pelaajien on pyrittävä pakenemaan talosta ennen kuin mummo alkaa näyttää vanhoja valokuvia.

Pelottava.

Uusi hammashoitaja on pelottava, sillä se haluaa vetää traktorin avustuksella hampaat irti kaikilta yökoulun oppilailta. Se haluaa pilata lasten hampaat liiallisella sokerinsyöttämisellä kouluruokailussa. Sillä on kätyrinä hirveä hammaskeiju.

Vampyyreille hampaat ovat tärkeitä, joten Martta on todellakin pulassa.

 

Keski-kirjastojen lukuhaasteen kohta numero 14: lapsen tai nuoren suosittelema kirja.


keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Julian Gough & Jim Field - A Bite in the Night

 

”WHY AREN’T YOU WORRYING?” shouted Rabbit.

”Because worrying doesn’t fix things,” said Bear. ”But breakfast does.”

 

 

Metsässä tapahtuu kummia. Puita katoaa ja joen vedenpinta kohoaa. Tikan puu kaadetaan sen alta. Rytäkässä linnun pyrstöön tulee sellainen vaurio, ettei se pysty lentämään etelään talveksi. Näyttää huolestuttavalta.

Tarkkaavainen sarjakuvien tai piirrettyjen katsoja ymmärtää, mistä on kysymys kauan ennen karhua ja kania. Ainakin minulle tietyllä tavalla esitetty kanto tarkoittaa yhtä asiaa: majavia. Tai tässä tapauksessa majavaa, sillä niitä on vain yksi.

Metsäneläinten välille syntyy konflikti, koska maan alla asustavien kodit jäävät veden alle kun taas toisille padon mätänevät puut tuovat lisää ruokaa. Mitä tehdä? Onneksi ratkaisu pulmaan löytyy, eikä tikankaan tarvitse paleltua.

Oranssisävyinen kuvitus on ihana, se sopii hyvin kirjan syksyiseen teemaan.

 

 

Keski-kirjastojen lukuhaasteen kohta numero13: Vieraskielinen kirja.

 


maanantai 22. kesäkuuta 2020

Legenda Kevinistä - Philip Reeve & Sarah McIntyre

Ihanaa. Kevin on lentävä poni!

Eräänä päivänä Kevin joutuu pois kotikonnuiltaan kaukaisimmasta lännestä, kosteiden kukkuloiden luota, ja pölähtää myrskytuulen mukana Maxin kodin parvekkeelle. Myrsky tuo myös suurtulvan, ja ennen pitkää koko Bumblefordin kaupunki on veden vallassa.

Kirja on kirjoitettu satumaiseen kertovaan tyyliin. Pidin myös hirvittävän paljon huumorista, joka pääsee yllättämään. Esimerkiksi tässä Maxin sisko Daisy kommentoi myrskyä:

”Tällaisena yönä noidat ja henget saattavat olla liikehtiväisiä”, Daisy sanoi viittoen dramaattisesti myrskyyn. ”Enpä moiti heitä siitä”, Max totesi. ”Luulisin, että he ovat menossa Espanjaan tai jonnekin, missä sää on mukavampi.”

Ihanaa on myös se, että kirjassa kaikki on hyvin. Ei tarvitse stressata suurtulvasta, kun koko kaupunki lainehtii ja seassa uiskentelee vaikka sun minkälaisia otuksia. Ihmisillä ei ole hätää, kaikki pelastuvat ja yökin nukutaan katolla mukavasti lämpiminä huopien ja peittojen alla.

Hyvä lukukokemus, menee varmaan vinkkauslaariin.


maanantai 15. kesäkuuta 2020

Vihdoinkin - Shell's Angles by Jyri Paretskoi

Tämän kirjan aloitin joskus silloin, kun se ilmestyi vuonna 2013. Itsekin Iisalmessa asuneena kiinnosti kotikulmilla kirjoitettu ja siellä tapahtuva tarina. Syystä, jota en enää muista, kirja jäi kesken. Joten nyt, oivallisesti, tämä käy lukuhaasteen kohtaan numero 11, tartu uudestaan kirjaan, joka jäi joskus kesken.

On pakko tunnustaa, että kaikkina näinä vuosina olen lukenut ja näin ollen lausunut kirjan nimen väärin. Ei ole kysymys shells-eintsöls-istä vaan shells-ängls-sista. Hävettää. Kuinkahan monelle olen selittänyt kirjasta väärällä nimellä! Ja vasta luettuani mopojengin syntymävaiheet, tajuan miksi se on sen niminen kuin on, sillä Shellin huoltoaseman kulmat ovat minullekin tuttuja.

Kirja yllätti, sillä se ei ollut lainkaan sellainen mitä odotin. Tai en tiedä mitä odotin, ehkä jotakin vinoilevaa tyyliä, jossa heitetään läppää ja vitsiä koko ajan pikkunokkelasti. Sen sijaan siinä seurataan poikakolmikon normielämää. Kuvaus on realistista, joskin välillä juonikuviot ovat aika lennokkaita ja uskomattomia yhteensattumiakin ilmenee, enkä aivan pysy mukana joidenkin toimien uskottavuudessa. Mutta ehkä tällainen on juonenkuljetuksellisesti ihan hyvä, että sattuu ja tapahtuu, vaikka ollaankin pääsääntöisesti hurjan kilttejä.

Hyvä kirja, täytynee jossakin vaiheessa lukea jatko-osat!


torstai 11. kesäkuuta 2020

Keltainen kissa

Luin juuri kirjan nimeltään Ottila ja keltainen kissa (Chris Riddell) 

Varoituksen sana herkille lukijoille. Älä lue alla olevaa tekstiä, jos et halua lukea kuolleista kissoista.

Ja ei, tässä lastenkirjassa ei kissa kuole.

Uskalsin valita tämän kirjan lukuhaasteeseen (kirjan nimessä on väri) juuri siksi, että se on lastenkirja. 


Kissoista ja kuolemasta

Aikuistenkirjoja joissa on kissoja, samoin kuin aikuisten elokuvia, joissa on kissoja, en lue tai katso enää siksi, että kissan funktio fiktiivisessä tarinassa on kuolla. Kissa toimii juonessa pelkkänä merkkinä siitä, miten julma joku ihminen voi olla. 

Kissat kuolevat mitä kammottavimmilla tavoilla. Jos en ole onnistunut ennakoimaan kirjan potentiaalisesti sisältämää kissaa ja se sittenkin tulla tupsahtaa vastaan, hyppään ylitse. 

Tähän tulokseen olen tullut sen jälkeen, kun fiktiivinen kissa on jätetty yksin kerrostaloasuntoon kuolemaan nälkään ja janoon (päähenkilö kyllä kuuli, miten kissa raapi ovea ja mourusi, muttei tehnyt mitään, eikä juurikaan reagoinut, kun raapiminen ja mouruaminen lakkasi kissan kuoltua monen päivän kidutuksen jälkeen) ja se on hukutettu vesitynnyriin (ensi yrittämällä ei onnistunut, joten kissa haukkoi hetken henkeään tappajansa sylissä pystymättä enää rimpuilemaan pakoon kunnes se jälleen painettiin veden alle tällä kertaa kuolettavin seurauksin).

On pakko myöntää, että kurkkasin Keltaisen kissan viimeiselle sivulle varmistaakseni, että kissa on edelleen mukana kuvioissa. Vasta sitten pystyin syventymään kirjaan.


Varsinainen vinkki

Kirja kertoo Pippurimyllytalossa asuvasta Ottilasta (tyttö) ja Mauri-Herrasta (pieni ja karvainen, kotoisin norjalaiselta suolta). Ottilan vanhemmat ovat maailmalla keräilemässä mielenkiintoisia esineitä (hirveän pieniä maalauksia, nuuskapulloja, sinisiä pulloja, keisarien hattuja, meteoriittejä; vain joitakin mainitakseni) ja he lähettävät tyttärelleen mielenkiintoisia postikortteja, jotka Ottila liittää omaan kokoelmaansa. Ottilan elämä on muutenkin mielenkiintoisia yksityiskohtia täynnä.


Ottila laatii usein ovelia suunnitelmia

Tässä kirjassa laitetaan yksi Ottilan tekemistä suunnitelmista käytäntöön. Ilahduttavaa oli se, ettei kyseistä suunnitelmaa selitetä puhki, vaan lukijan on itse hahmotettava mitä tapahtuu sekä tekstistä että kuvista, joita on runsaasti. Välillä on isoja koko sivun kuvia ja vain pieni tekstimäärä, mennään sarjakuvamaisesti eteenpäin ja usein kuvat kertovat enemmän (pienine selittävine kommentteineen) kuin tekstissä paljastetaan. Tekstin lukee nopeasti, mutta jos perehtyy kuviin, pääsee nauttimaan pikku yksityiskohdista.

Mutta pidinkö kirjasta. En ehkä. Juuri sen kissan takia.





maanantai 27. huhtikuuta 2020

Koutamäen noita -sarja

Kolmas osa tekeillä

Loitsun voima ilmestyi juuri ennen koronakriisin alkua, tuntuu vähän siltä, että se jäi mokoman pandemian jalkoihin. Jospa lukijat kuitenkin löytävät sen! Nyt kirjoitan kolmatta osaa, yritän tehdä sitä säännöllisesti ja kurinalaisesti, mutta se ei aina ihan onnistu. Periaatteessa teen viikonloppuisin (viikot olen palkkatöissä) kaksi tuntia tai kaksi sivua.

Dekkaria välilöissä

Käytännössä toiset tekstit pukkaavat päälle ja ahdistelevat, joten välillä työstän ikuisuusprojektiani, dekkaria, joka on ollut kehitteillä - no, ikuisuuden. Muistin juuri eilen, että aloitin sen kirjoittamisen pieniruutuiselle paperille vaihto-opiskelijavuonna Espanjassa vuonna 2001! Sen hetken ja tämän tilanteen välillä on monta mutkaa, eikä sitä alkuperäistä tarinaa ole enää jäljellä paperisena eikä sähköisenä. Hylkäsin sen toivottomana yrityksenä, tuhosin kaiken, vain palatakseni asiaan jotain 15 vuotta myöhemmin.

Neljäs osa pyristelee päässä

Yllättäen toinen teksti, mikä pyristelee päästäkseen päästäni paperille, on Koutamäki-sarjan NELJÄS osa! Olin jotenkin ajatellut, että kolme riittää, mutta yhtäkkiä suunnitellessani kolmosta, nelonen ilmoitti olemassaolostaan. Jotenkin on hankalaa kirjoittaa kolmosta, kun ajatukset ja into on jo siellä niiden tapahtumien toisella puolen, missä tarina jatkuu. Harkitsen jopa sellaista, että unohdan tämän tarinalinjan, mitä nyt työstän, ja hyppään suoraan neloseen.


Kauhua aikuisille

Eipä kahta ilman kolmannetta. Osallistuin jokunen aika sitten kauhuromaanikilpailuun (jonka voittajan luin juuri äsken), jossa en sijoittunut. En ihmettele. Tunnen syvää häpeää siitä, että päästin sellaisen raakileen käsistäni. Onneksi on nimimerkit! Ja tämä ei ole sitten sitä, että oikeasti vihaan valitsijoita ja olen katkera, kun minun tekstini hyvyys ei auennut, vaan ihan käsi sydämellä - se on kökkö. Tai oli kökkö, ainakin vielä. 

Päässä kummittelee

Luulenpa, että tästä kauhukirjasta on muodostumassa minulle ikuisuusprojekti nro 2. Olen muokannut, pyöritellyt lukuja, korjannut lipsahduksia, muuttanut tyyliä, vaihtanut, lisännyt ja poistanut henkilöitä, ja hylännyt sen jo monta kertaa. Se kuitenkin kummitelee päässä. Vaikka teksti on siirretty ö-mappiin tietokoneen työpöydällä ja paperiset hahmotelmat, vihkot, muistiinpanot ja ajatukset on haudattu kaukaisimman laatikon alimmaksi, sieltä se vain aina tulla tupsahtaa mieleen. Kuten viikonloppuna. Sain taas uuden idean. Se polttelee, että pitäisi päästä kirjoittamaan. Kirjoitinkin jo vähän. Sitten oli pakko lopettaa, kun ruudun tuijottaminen särkee silmiä ja tietsikan naputtaminen sormia.

Huoh. 

Enkä ole vielä maininnut muita lasten- ja nuortenkirjahahmotelmatekstejä, joista osa on valmiimpia, osa aloitettuja ja odottavia, jotka vaativat huomiotani. Kyllä kirjoittajalla pitäisi olla varasilmät ja varasormet ja hieman pidempi vuorokausi kuin muilla!


Jumissa lukuhaasteen kanssa

PS: Jesh, sanoi sarjakuvakissa, muistaakseni. Jesh! siksi, että nyt lähti lyyti taas kirjoittamaan, päätin sittenkin jatkaa lukuhaasteen suorittamista. Olen jo pitkään ollut jumissa kohdassa, jonka nyt päätin jättää väliin. Ei ole olemassakaan lasten- tai nuortenkirjaa, jonka kansi on tylsä! Ihan mahdotonta! Siirryn suosiolla seuraavaan kohtaa, jossa täytyy löytää kirja, jonka nimessä on väri. Kirja on jo valittu, siitä myöhemmin.

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Lopunperän hulvattomat tarinat



Nyt osui näppeihin varsinainen löytä nuorten sarjakuvista! 
Miha Rinteen Lopunperä 1!



Loistavan hyvin piirrettyjä ilmeitä. 

Varsinaisten juonta eteenpäin vievien tapahtumien lisäksi hykerryttävät erittäin paljon pienet vitsit ja oivallukset, joita tarkkaavainen lukija huomaa.




Keski-kirjastojen lukuhaaste, kohta kahdeksan: Kirjassa on tekoäly tai robotti

Yökoulussa

Yökoulu ja hirveä hammaskeiju / Paula Noronen Tartuin tähän kirjaan suurella mielenkiinnolla. Paula Noronen on teeveestä tuttu, ja olipa m...