Tekstit

Näytetään tunnisteella lukukokemukset merkityt tekstit.

Mitä enemmän verta

  Luin tässä taannoin Stephen Kingin kirjan Mitä enemmän verta . Minulla oli se jo englanniksi aikaisemmin, mutta se ei lähtenyt yhtään vetämään, joten jätin lukematta. Nyt ajattelin, että lukaisen sen suomeksi. Kirja on saanut hyvät arvostelut ainakin mitä tulee niihin englanninkielisiin juttuihin, mitä olen selaillut. Ihmettelin vähän, kun yleensä hyvät Kingit vievät mukanaan. Niin joo, lukuintoa laimensi sekin, että kuvittelin kirjan kertovan kokonaisuudessaan Mr Mercedes -kirjojen päähenkilöstä Hollysta. Tykkäsin siitä sarjasta ja odotin lisää samanlaista. Seuraavaksi juonipaljastuksia. On siis neljä novellia. Ekassa päähenkilö muistelee noin vuoden 2008 tapahtumia puhelimien ja tablettien näkökulmasta. Mennäänkin oikein kunnolla memory lanea ja mielestäni jännitys jää muistelun jalkoihin. Päähenkilö antaa puhelimen miehelle, joka kuolee. Päähenkilö hautaa puhelimen miehen kanssa. Arvaatteko, soittaako päähenkilö hautaan ja vastaako hän? Tokassa novellissa on Chuck. Tä...

Kiitos vain arvoisa kirjailija

  Minulla on tapana kuunnella äänikirjoja iltaisin ennen kuin menen nukkumaan. Ja minä, joka olen lukenut (melkein) kaikki Stephen Kingit sun muut, en ole lukenut (läheskään) kaikkia Marko Hautaloita. Ennen tätä nimenomaista tarinan hetkeä olin lukenut (vain) Kuiskaavan tytön ja Pimeyden arkkitehdin. Minä, joka pidän kauhukirjoista. Minä en ollut lukenut Kuokkamummoa. Enkä minä ollut lukenut Leväluhtaa. Melkein toivon, että tilanne olisi vieläkin tämä. Minulla on tapana kuunnella äänikirjoja iltaisin ennen kuin menen nukkumaan. Tarkennan, kuuntelen niitä sängyssä peiton alla yksin ennen nukahtamista. Voisin huomauttaa, ettei kauhukirjojen kuunteleminen pimeässä ole välttämättä kaikkein paras vaihtoehto. No niin. Ensin kuuntelin Kuokkamummon. Se oli hyvä. Sitten aivan pahaa aavistamatta kävelin hämärää järvenrantapolkua, ja yhtäkkiä tähyilin puiden rungoissa olevia pahkoja. En tietenkään mitenkään ajatellut, että niitä löytyisi. Tai että jos löytyisi, juoksisin pakoon. Ajattel...

Olematon Olga

Kuva
Luulinpa, että nyt tulee tenkka-poo, kun lukuhaasteen kuudes kohta kuuluu näin: Keski-kirjastojen aikuisten lukudiplomiin kuuluva kirja! Aikuisten! Ja minun pitää lukea kaikki kirjat lasten- ja nuortenkirjoina! Onneksi diplomissa on huomioitu myös kyseiset kirjat, joten valitsin (varsin suppeasta) valikoimasta itselleni tuntemattoman kirjan. Inka Nousiainen ja Satu Kettunen: Olematon Olga (2018) Huomioita: - kuvitus on jännittävän erilaista - koska kuvitus oli jännittävän erilaista, sivuja tuli tutkailtua tarkkaan - kirjan kertoja on ilmiselvästi aikuinen - koska kirjan kertoja oli ilmiselvästi aikuinen, kohdeyleisönä voi aivan hyvin olla toinen aikuinen - kirjan "ohjeet" pätevät niin lapsiin kuin aikuisiinkin - huomatkaa ja huomioikaa toisenne, olkaa toisillenne ystävällisiä (älkääkä kiusatko ketään) - pidin kirjasta ja totesin, että pitäisi lukea enemmän kuvakirjoja

Näkymätön myrsky

Kuva
Luonto on ollut minulle tärkeä jo lapsesta saakka. Kun olin nuori, metsähallitus aloitti vuonna 1988 hakkuut kotipaikkakunnallani sijaitsevalla Talaskankaalla. Paikalle kiiruhtanut joukko luonnonsuojelijoita käytti Vieremän lukion tyhjää luokkaa tukikohtanaan, rehtorin luvalla tietenkin. Luontoaktivistit estivät metsureiden ja työkoneiden pääsyn hakkuualueella. Näin tämän tavallaan aitiopaikalta, sillä kävin kyseistä lukiota ja äitini teki kahnauksesta jutun Savon Sanomiin. On ihanaa, että Talaskankaalla on tänä päivänä luonnonsuojelualue. Olen käynyt siellä joskus lapsena ja silloin minuun teki suuren vaikutuksen syvä luonnonhiljaisuus, mikä metsässä vallitsi. Keski-kirjastojen lukuhaasteen kohta viisi kehotti minua lukemaan kirjan, joka kertoo ilmastonmuutoksesta. Vielä ehkä noin kymmenen vuotta sitten ahmin dystopioita, joissa kerrotaan millä tavalla ihmiset ovat onnistuneet sössimään maapallomme lähestulkoon tai kokonaan asumiskelvottomaksi. Mentaliteetti oli vähän sellainen,...

Joskus olen tuuli

Kuva
Huoh, tässä olikin haastetta kerrassaan.  Jälleen kerran selasin noin miljoona eri opusta, joista odotin Sitä Yhtä, joka lähtisi vetämään. Harhauduin pahemman kerran erilaisille kaviourille. Niinpä lueskelin uudelleen hevosrunoja (Minä olen sukua hevoselle -antologia), ja muistin lapsuudesta tutun Pablo Nerudan Oodi kissalle -runon (♡♡yön röyhkeä käpälänjälki ♡♡ ), jonka jäljitin kirjaan Andien mainingit. Sitä uutta ja erilaista runokirjaa ei vaan löytynyt millään, vaikka kuinka selasin hyllyjä, aloitin monta ja jätin kesken. (Niinpä haalin kohta viitoseen ilmastonmuutoksesta kertovia kirjoja ja muhittelin hetken pari asiaa.) Jo kirkastui. Halusin lukea runoja, joita lapset ja nuoret ovat kirjoittaneet. Tällainen kirjakin löytyi. Kaakkoisen Keski-Suomen lastenkulttuurin kiertokoulu vuodelta 2004 on koonnut 7 – 16-vuotiaiden lasten ja nuorten runoja teokseen nimeltään Joskus olen tuuli. Nämä runot ovat juuri niitä, mitä itsekin sen ikäisenä rustailin. Ah, elämän riemua ja...

Yllättävä herra Hastings

Kuva
Kirja alkoi mielestäni vähän omituisesti. Tai siis, olen kai tottunut lukemaan tekstejä, joissa näkökulma on joko minä , jolloin mennään päähenkilön pään sisälle ja seurataan hänen ajatuksenjuoksuaan (ja vitsailujaan), tai hän , jolloin myös mennään päähenkilön pään sisälle ja seurataan hänen ajatuksenjuoksuaan (ja vitsailujaan), mutta vähän kauempaa kuin minä-muodossa. (Joo-joo, joskus tosi kaukaa.) No, nyt kun aloin lukemaan Herkosta, leijuinkin jossakin ihan sfääreissä, enkä kenenkään pään sisällä. Tilanne lähtee purkautumaan kaiken ulkopuolelta. Kertoja jopa kommentoi akuutin tarinan ulkopuolisia asioita sulkulauseissa. Aluksi tuntui oudolta. Tietysti, kun itse kirjoitan kirjoja (yritän kirjoittaa), kiinnitän näihin näkökulma-asioihin kohtuuttoman paljon huomiota. Tarkkailen, miten on kirjoitettu. Osaisinko itse tehdä noin ja missä tekstissä? Miksi noin on tehty? Ajattelin, että joo, luen tästä vain tämän eka luvun (sillä halusin tietää, millä tavalla eka luku on rakennettu...

Hanaa, Kosonen!

Kuva
Jukka-Pekka Palviainen: Hanaa, Kosonen (2020) Jouduin aika pitkään näpelöimään uutuushyllyn kirjoja, että löysin mieleisen kohteen lukuhaasteen ensimmäiseen kohtaan: Vuonna 2020 julkaistu kirja. Valintaan vaikuttivat: – tuttu kirjailija (olen lukenut hänen kirjojaan, en tunne henkilökohtaisesti) – paksuus (tai siis ohuus) – mielenkiintoinen juonen kuvailu takakannessa – tykkään lukea ”poikien maailmasta” ja poikien näkökulmasta kirjoitettuja nuortenkirjoja Kirjassa siis päähenkilönä Kaapo, joka ostaa maailman hemaisevimmalta gimmalta, The Jannikalta, mopon. Kun Skyteam Monkey varastetaan kaupantekoiltana, on soppa valmis porisemaan hellalla juuri sopivan vauhdikkaasti. Kaapo on mukava, sanavalmis ja älykäs poika, johon oli miellyttävää tutustua. Siksi on erityisen ilahduttavaa, että kirja on sarjan ensimmäinen osa. Ja niin – kirja kuuluu ehdottomasti siihen vinkkausnippuun, johon kerätään täsmäkirjoja yläkouluikäisille pojille, jotka eivät lue, ja jo...

Keski-kirjastojen lukuhaaste - huteja ja osumia

Kuva
1920-luvulle sijoittuva (lasten)kirja Odotellessani kohta numero ykkösen mahdollistavaa kirjaa (vuonna 2020 julkaistu kirja) en malttanut olla tarttumatta kakkoskohtaan, ja tietenkin lähti hevonen heti laukalle: Haalin itselleni neljä potentiaalista ehdokasta. Hylätyksi tulivat: Justin Richards: Tikittävä painajainen, jossa Tohtori Who ja Rose ilmiintyvät aikakoneellaan 1920-luvun Lontooseen. Tämä jäi lukematta ihan vaan siksi, että se oli pinossa alimmaisena… Ensimmäisenä pinossa ollut syrjäytettiin myös, se oli Margaret Eppin Sara ja salaperäinen tyttö. Tämä kirja kuuluu lapsuudestani tuttuun uskonnollisten kirjojen sarjaan, siinä syy hylkäykselle. Taasko huti? Seuraavaksi luin Helena Laineen kirjan Kuopan kylän kakarat, joka sijoittui takakannen mukaan ”siihen aikaan kun Atlantin valtameri ylitettiin lentokoneella ensimmäisen kerran”. Hyvä-hyvä! Charles Lindberghin lento oli 1927, joten käy hyvin – paitsi ettei käykään, sillä sivulle 70 päästyäni pa...

Kesäklassikon kohtalo ja muuta höperehtimistä

Kesän aikana olen aika usein lukenut klassikon. Silloin tuntuu olevan enemmän aikaa tai jotenkin siitä on vain muodostunut tapa. Kesäklassikko jäi tänä vuonna lukematta kaikenlaisista syistä. Aloitin kyllä Hiljaa virtaa Don -nimisen tiiliskiven lukemisen, mutta se jäi kesken. En siis kahlaa väkisellä mitään kirjoja läpi, jos en niistä pidä. Tätä kirjaa oli kovasti kehuttu ja se kiinnosti minua - jouduin metsästämään puhdasta ja ei-hirvittävän-hajuista nidekaksikkoa aika pitkään, ennen kuin löysin sellaisen SPR:n kirpputorilta. Kirja odotti hyllyssä takuulla ainakin vuoden, ennen kuin oli sopiva rakonen pitemmälle nautittavalle klassikolle. Odotukset sen kun vaan kohosivat, tietysti. Ja tietysti sitten en tykännytkään kirjasta yhtään.  Tai hetkinen, tykkäsin aluksi! Meinasin unohtaa, että ensialkuun tekstin kieli oli piristävän erilaista ja raikasta. Oli käytetty hienoja ilmauksia ja sykähdyttäviä synonyymejä. Mutta mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän alkoi kirjan maailmankuva ty...

Odotushorisontti heiluu - S/S Urst - Kontakti

Tykkään Salla Simukan ja Siri Kolun kirjoista erittäin paljon. Olen lukenut ne kaikki, niin myös tämän uusimman, jonka he ovat kirjoittaneet yhdessä. Ajattelin, että ihanaa, mikä yllätys, todella upeaa ja jippii, kaksi lahjakasta naista ovat lyöneet tarinankertojan aivonsa yhteen ja tuottaneet tällä kertaa juonikuvioita aikuisempaan makuun. Takakannen nähtyäni hykertelin tyytyväisenä: Tämä on pakko lukea ja heti. Takakannessa kirjasta kerrotaan seuraavanlaisesti: "Sähköistävä, vaaraa sykkivä trilleri kahdesta naisesta, joiden välinen yhteys on voimakas, väistämätön - ja tappava." Etuliepeessä kerrotaan juonesta lisää: "Ursa ja Stella ovat kasvaneet samassa perheessä, mutta eivät ole biologisia sisaruksia. Ursa adoptoitiin seitsemänvuotiaana, mutta hän jätti perheen kymmenen vuotta myöhemmin lähteäkseen maailmalle. Kun tehtaanjohtajana työskennellyt isä kuolee, Ursa palaa yllättäen kotitaloon. Jälleennäkeminen Stellan kanssa saa pinnanalaiset jännitteet kipunoimaan...

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat

Kim Leineen kirja Ikuisuusvuonon profeetat kuuluu ihaniin, todella paksuihin kirjoihin. Tässä kirjassa on vaatimattomat 630 sivua!! Takakannen esittely viekotti minut mukaansa, sillä kyseessä on ”riemukkaan raadollinen suurromaani sivistyksen pinnallisuudesta, hengen ja ruumiin rappiosta sekä menetetyistä unelmista siirtomaavallan Grönlannissa.”  Pääosassa on Morten Falck, norjalaispappi, joka lähetetään Grönlantiin levittämään kristinuskoa pakanoiden keskuuteen. Eletään 1780-lukua. Kirjan alussa vielä nuori ja elinvoimainen Morten Pedersen saapuu Kööpenhaminaan opiskelemaan teologiaa, isänsä toiveen velvoittamana. Opinnot jäävät vähän retuperälle, kun Kööpenhaminan öinen salattu elämä alkaa kietoa nuorta miestä pauloihinsa. Myös ruumiinavaukset kiehtovat. (Mortenia) Kaikenlaisista sivupoluista huolimatta Morten Falck valmistuu papiksi ja lähtee pian kohti ensimmäistä työpaikkaansa vanhan valaanpyynissä käytetyn, mutta nyttemmin ”modernisoidun” laivan kyydissä....

Kauhua rappioituneessa kartanossa

Sarah Waters: Vieras kartanossa Tämä teos on yhtä aikaa "tutkielma sodanjälkeisestä Britanniasta, jännittävä salapoliisikertomus, puistattava kummitusjuttu, romanssi ja trilleri." Siinäpä vasta aineksia hyvään kirjaan, ajattelin kun otin kirjan lainaan takakannen kuvailun perusteella. Teos lunasti odotukset täysin ja ylitti ne myös. Nämä kaikki elementit löytyvät kirjasta ja lomittuvat miellyttävään ja loppua kohden yhä jännittävämmäksi muuttuvaan kerrontaan. Viimeiset sata sivua oli luettava yötä myöten! Watersin kirja kuuluu Keltaisen kirjaston kirjoihin eli se on niin sanotusti arvostettua ja vaikealukuista ja –selkoista kirjallisuutta. Moniin muihin sarjan kirjoihin verrattuna teos on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Mielestäni Vieras kartanossa on viihdyttävä, monipuolinen ja jännittävä, sekä ennen kaikkea helppolukuinen. Teksti soljuu miellyttävästi eteenpäin. Kerronta on verkkaista, juoni kehittyy hitaasti. Pääsemme tohtori Faradayn ajatusmaailmaan aivan ...