Hurmeen makua

”Näytät kuin joltain ala-arvoiselta lurjukselta ja kovanaamalta. Enkä minä voi koskaan kuvitella suutelevani ketään, joka maistuu tupakalta.”

Karin on nykyaikaa elävä yläkoululainen, tai oletan ainakin niin, että hän on nykyajassa ja toisaalta yläkoulussa, sillä tekstissä on yllättäviä vihjeitä menneeseen aikaan. Esimerkiksi Karinia puhutellaan Karin-neidiksi ja hänen ystävällään on savukerasia. Siis ei tupakka-aski vaan savukerasia. Kuinka monta nykypäivän teiniä sinä tunnet, jolla on vaikkapa tällainen savukerasia?

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. Kuvaaja Jaana Maijala.

Modernista maailmanmenosta kertoo myös se, että yhteyttä pidetään ja treffeistä sovitaan tekstiviestillä. Mutta voih ja aah, kuka nykypäivänä kirjoittaa tällaisen viestin: 

”Me olemme täällä rannalla jo. Pyydän mitä vilpittömimmin anteeksi, 

etten muistanut pitää sinua ajan tasalla.”

Ihana, valloittava, tekstiä kahteen suuntaan vetävä, ajan ja paikan yhtenäisyyden hajottava tyyli! Mieleeni tulee väistämättä Angela Carterin kirjat, joissa oli jotakin samankaltaista häilyvyyttä. (Siitä on jo tovi, kun olen kyseiset kirjat lukenut, joten aivan tarkalleen en osaa sanoa mikä sai minut tulemaan tällaiseen johtopäätökseen.)

Jukka Laajarinteen Hurmeen maku onkin saanut alaotsikon romanssi. Takakannessa sitä myös luonnehditaan kauhuromanttiseksi seikkailuksi. Ja voi tytöt, sellainen se todellakin on!

Kaikki alkaa siitä, kun nuori neito Karin löytää kevätjuhlien jälkeen takkinsa taskusta viestin salaiselta ihailijalta. Viestejä tulee vielä lisää. Yksi niistä on sykähdyttävä runo:

”Tänään taas sut näin,

ja maailma kaatui kokonaan.

Se on nyt väärin päin,

Kunnes syleillä sua saan.”

Mitäs tykkäisitte tällaisesta viestistä? Karin ainakin tykkää ja odottaa innoissaan nuorukaisensa tapaamista.

Tämä siitä romanssista.

Seuraavaksi muutama sananen seikkailusta, johon Karin joutuu erästä tyhjää, hylättyä ja isoa rakennusta tutkiessaan. Tai oikeastaan sanotaan nyt vaikka näin, että kirjassa taivalletaan karmivasti kauhuromantiikan näyttämöllä: on eräänlainen rappeutunut linna, vääristävä peili, ainakin yksi viaton neito ja asiaankuuluva synkkä sukusalaisuus. Soppaan kuuluu tietysti pelottava tunnelma ja omituinen paperinippu, joka sisältää valokuvia, postikortteja ja vanhoja, kirjoituskoneella kirjoitettuja päiväkirjamerkintöjä.

Suosittelen lämpimästi kauhuromantiikan ystäville!