Kirjastotyön hyvät ja huonot puolet

 

En ole enää palkkatöissä kirjastossa. Niinpä olen saanut kirjaston takaisin.

Olen aina käynyt kirjastossa lainaamassa pinottain kirjoja. Nyt kun olin pitkän tovin ensin kirjastoapulainen, sitten kirjastovirkailija ja viimeiset vuodet kirjastonhoitaja, suhteeni kirjastoon oli ammatillinen. En tietenkään lopettanut lukemista missään vaiheessa. Olinhan aitiopaikalla mitä tulee uutuuksiin. Töihini kuului merkata (tai luetteloida kirjastotermein sanottuna) uutuuskirjoja kirjaston tietokantaan. Kaikki työpaikalleni tulevat aikuisten kaunokirjat kävivät minun käsieni läpi matkan pahvilaatikosta uutuushyllyyn. Vedin rohkeasti kermat päältä ja söin röyhkeästi kuormasta. Välillä vähän nolotti, kun puolet uutuuksista päätyi pinoon pöydälleni.

Tästä johtuen uutuushylly on läpikotaisin tuttu. Osaan myös ulkoa kaikkien aikuisten kaunokirjojen hyllyjärjestyksen. Tarkoitan siis sitä, että olen pidellyt käsissäni melkeinpä joka ikistä kirjaa jossakin vaiheessa. Olen lainannut ja laittanut niitä takaisin hyllyyn. Olen lukenut takakantta, pohtinut poistoa ja liimannut irronneet sivut takaisin. Kirjat ovat kiusallisen tuttuja. Huomaan heti, jos hyllyssä on kirja väärässä paikassa, vaikkapa dekkari on eksynyt romantiikkaan. Hyllyissä ei ole mitään uutta. Uutuushylly ei ole uutuushylly.

Nyt on toisin. Olen saanut kirjastossa käymisen ilon takaisin. Mitä ihanaa uutuushyllyssä onkaan tänään tarjolla? Entä tänään palautetut –hyllyssä! Ei hitsi, mitä minä täällä höpisen, täytyy lähteä kirjastoon!