Seitan juttuja

Koelukijoiden saaminen on välillä vaikeaa. Yksi jos toinenkin lukeva ystävä, joka ei itse kirjoita, on kieltäytynyt kyseenalaisesta kunniasta. He eivät kuulemma osaa sanoa mitään. Tai kaverin tekstin arvioiminen on vaikeaa. Eikä oikeastaan ole aikaa, kun on se, tämä ja tuo. Kiirettä pitää siinä, tässä ja tuossa. Niinpä niin. Tai sitten kyseessä on se, ettei uskalleta sanoa päin naamaa, että se on ihan paska. Kritiikin ja neuvojen ottaminen vastaan on taitolaji. Tiedän ihmisiä, jotka luhistuvat palautteesta oli se millaista tahansa. Itse kuuluin vielä kymmenisen vuotta sitten siihen joukkoon, jotka pitävät omaa tekstiään Pyhänä ja loukkaantuvat verisesti siitä, että joku kohta pitäisi muka mennä muuttamaan. Onneksi tähän oppii. Jos aikoo kehittyä, on pakko kestää. Oppimiseni alkoi arvostelupalvelun käyttämisestä, sillä en jaksanut enää ystävieni ”ihan hyvä” kommentteja. Ihan hyvällä ei päästä eteenpäin. Tosin ymmärrän kyllä, että jos tekstistä saamansa palautteen ottaa henkilökoht

  Luin tässä taannoin Stephen Kingin kirjan Mitä enemmän verta . Minulla oli se jo englanniksi aikaisemmin, mutta se ei lähtenyt yhtään vetämään, joten jätin lukematta. Nyt ajattelin, että lukaisen sen suomeksi. Kirja on saanut hyvät arvostelut ainakin mitä tulee niihin englanninkielisiin juttuihin, mitä olen selaillut. Ihmettelin vähän, kun yleensä hyvät Kingit vievät mukanaan. Niin joo, lukuintoa laimensi sekin, että kuvittelin kirjan kertovan kokonaisuudessaan Mr Mercedes -kirjojen päähenkilöstä Hollysta. Tykkäsin siitä sarjasta ja odotin lisää samanlaista. Seuraavaksi juonipaljastuksia. On siis neljä novellia. Ekassa päähenkilö muistelee noin vuoden 2008 tapahtumia puhelimien ja tablettien näkökulmasta. Mennäänkin oikein kunnolla memory lanea ja mielestäni jännitys jää muistelun jalkoihin. Päähenkilö antaa puhelimen miehelle, joka kuolee. Päähenkilö hautaa puhelimen miehen kanssa. Arvaatteko, soittaako päähenkilö hautaan ja vastaako hän? Tokassa novellissa on Chuck. Tästä